25793776 - Leave Your Comfort Zone Behind And Go To Where The Fun Starts

Yliopistojen opetuspainotteisen henkilökunnan haasteita muuttuvan työnsä sanoittamisessa

Olosuhteiden turvaaminen yliopistojen laadukkaalle opetukselle, sivistys, yhdessä tekeminen ja avoimuus sekä yliopisto-opettajan urapolun kehittäminen – näillä sanoilla on viime aikoina kuvattu yliopistojen opetustyötä ja sen kehittämisen suuntia esimerkiksi Korkeakouluvisiossa ja OAJ:n esityksissä. Tarkasteltaessa ja tuettaessa yliopistoissa opettavien urapolulla etenemistä ja työn laadun kehittämistä sivistyksen, avoimuuden ja yhdessä tekemisen paatti karahtaa nopeasti kiville, kun opettajat eri yhteyksissä yrittävät sanoittaa työn tekemistään. Opetustyö on jatkuvassa murroksessa muun muassa teknologisen kehityksen myötä uudenlaisten oppimisympäristöihin ja pedagogiikkaan avautuvien mahdollisuuksien vuoksi.

Toisaalta yliopistojen talousvastaavat patistelevat opettajia myös suoranaisesti etsimään kustannussäästöjä esimerkiksi siirtämällä mahdollisimman suuri osa kontaktiopetuksen sisällöistä opiskelijoiden itsenäiselle opiskeluajalle. Samanaikaisesti laadun ja kustannussäästöjen lisäämisen ristiriitaiselta kuulostavan ajatusmaailman takana lienee näkemys siitä, että opiskelijat voivat huomattavasti aiempaa vähäisemmällä kontaktituntimäärällä, mutta vertaisopiskelemista sekä monenlaisia sähköisiä ympäristöjä, materiaaleja ja teknologian sovelluksia hyödyntämällä saavuttaa vähintään yhtä laadukkaita oppimistuloksia kuin aiemmin. Opettajat sitten kipuilevat sovittaessaan aiempiin työn tekemisen tapoihinsa säästövelvoitteita ja nopeasti kehittyviä ”digitaalisia työkaluja” sekä kehittäessään itselleen ja opettaja- ja opiskelijayhteisöilleen aiempaa laadukkaampia toimintaympäristöjä.

Teknologinen kehitys muuttaa opetustyötä

Kun opetuksessa hyödynnetään monipuolisesti teknologian mahdollisuuksia, opetustyöhön käytetystä ajasta voidaan toki joiltakin osin löytää säästöjä.  Ohjaamalla opiskelijoita sähköisillä alustoilla ja verkkoympäristöissä kontaktiopetuksen määrä voi vähentyä, mutta blended learning ‑tyyppisessä opetuksessa ja opiskelussa (face-to-face -tilanteita, verkossa tapahtuvaa itsenäistä opiskelua, e-learning -mahdollisuuksia, vertaisoppimista ja erilaisia tallenteita yhdistelevä oppimisympäristö) osa tästä opettajan perustyöstä vain muuttaa muotoaan siirtyessään sähköisille kanaville. Periaatteessa opiskelijan reflektointipäiväkirjoja, esseitä ja muita tenttivastauksia voidaan lukea sekä sähköisessä muodossa että paperiversioina. Aikaa tietysti säästyy, kun tuotos ja siihen tarvittava ohjaus ovat saavutettavissa ja välitettävissä missä ja milloin tahansa eikä erikseen tarvitse sopia yhtä yhteistä fyysistä paikkaa ja aikaa. Toisaalta, sähköisen materiaalin lukeminen voi olla jopa paperitulosteen käsittelemistä haasteellisempaa ja hitaampaa, varsinkin mitä pitempiä ohjattavat ja arvioitavat dokumentit ovat.

Korostettaessa tulevaisuuden taitoina innovatiivisuutta ja omien ideoiden esittämistä sekä niiden käytäntöön viemistä opiskelijan oppimisportfolio usein sisältää tekstin lisäksi ääni-, kuva- ja videotallenteita. Opettajan onkin löydettävä uudella tavalla aikaa seurata ja uudenlaisia tapoja ohjata oppimisprosesseja tallenteiden avulla. Yliopistossa laadukkaasti opettavan pitää olla vähintään tietoinen uusimmista teknologisista innovaatioista, mutta mielellään jopa kokeillut niitä työssään. Laadukkaasti opettava opettaja seuraa kehitystä ja on tietoinen muun muassa erilaisista verkossa olevista materiaaleista, joiden laatu vaihtelee melkoisesti. Kuten tuoreen tutkimuksen ottaminen kurssimateriaaliksi edellyttää opettajalta kyseiseen tutkimukseen tutustumista, edellyttää esimerkiksi opiskelijoiden käyttämien monenlaisten digitaalisten sovellusten ja verkkomateriaalien hyödyllisyyden arvioiminen kyseisiin sovelluksiin ja materiaaleihin tutustumista henkilökohtaisesti. Tässä avautuu eteen laaja mahdollisuuksien valtameri, joka on houkutteleva ja todennäköisesti tuo myös laatua opetukseen, mutta on työläydessään täynnä petollisia, loputtomia karikoita. Kuitenkaan jatkuvasti uusiin innovaatioihin tutustuminen ja niistä relevanteimpien sovittaminen omaan työhön ei poista tarvetta käyttää aiemminkin hyväksi todettuja, konkreettisia materiaaleja ja välineitä, joita myös on siis päivitettävä. Opetuksen kehittyminen monimuotoisemmaksi on myös laajentanut opetukseen ja oppimiseen liittyvää tutkimuskenttää. Opetuksensa laatua ei voi enää varmistaa perehtymällä pelkästään oman substanssialueensa tuoreisiin tutkimustuloksiin; on myös tunnettava tutkimuksia, jotka kohdentuvat vaikkapa erilaisten teknologisten sovellusten ja tuotosten vaikutuksiin opetuksessa ja oppimisessa.

Yhteisopettajuus yliopistojen välillä

Viime aikoina muun muassa Opetus- ja kulttuuriministeriössä on kannustettu opetuksen kehittämiseen useiden yliopistojen välisillä yhteishankkeilla. Tähän konseptiin istuu hyvin yhteisopettajuuden avulla jaettu asiantuntijuus: yhden erityisen alueen, esimerkiksi teknologisen sovelluksen asiantuntija opettaa erityisaluettaan verkon kautta useisiin yliopistoihin, jopa koko korkeakoulukentälle. Jokaisessa muussa yksikössä on paikalla opettaja, joka pystyy omalla, riittävällä substanssiosaamisellaan tukemaan paikallisten opiskelijoiden opiskeluprosessia. Laadukkaana toteutuksena myös tällainen työskentelymalli edellyttää opettajalta aiemmin mainittua hyvää teknologian mahdollisuuksien tuntemusta. Osallistuvilla tahoilla täytyy myös löytyä ominaisuuksiltaan riittävän samankaltainen välineistö, jolla opetus ja suunnitellut harjoitukset voidaan eri yksiköissä toteuttaa halutun kaltaisena – erityisesti, jos on tarkoitus hyödyntää liikkuvaa kuvaa ja sekä akustista että sähköistä ääntä. Yhteisopettajuus edellyttää myös ajan resursoimista suunnitteluun ja toteutukseen suurten opiskelijamäärien mittavia arviointiprosesseja unohtamatta. Tällaista yhteisöllisyyttä ja avoimuutta kehitettäessä tulee myös nopeasti esille kysymys: missä kaikkialla kukin asiantuntija on töissä? Jos kyse on vastavuoroisuudesta, jakautuvatko vetovastuut tasan eri yliopistojen välillä? Yhteisopettajuutta kehitettäessä palkanmaksun jakautuminen korostunee tulevaisuudessa yhtenä ammattiyhdistysten ratkottavana kysymyksenä.

Työn suunnittelemisen ja arvioimisen järjestelmät tukemaan opettajanuraa ja opetusta

Riippumatta opetuksen, opiskelemisen ja opintosuoritusten muodosta opettajat käyttävät oppimisprosessin suunnittelemiseen, ohjaamiseen ja arvioimiseen runsaasti aikaa. Kuitenkin niin työsuunnitelmavaiheessa kuin työstä suoriutumista ja työn vaativuutta arvioitaessa tarkastellaan painotetusti opetuksen kontaktituntimääriä ja tutkimuksellista aktiivisuutta sekä yliopistoyhteisöllisiä ja sen ulkopuolisia asiantuntijatehtäviä. Opettajan pitää kuitenkin opetella myös tekemään näkyväksi ja sanoittamaan edellä esiteltyä, jatkuvasti muuttuvaa, uudenlaista työtä sekä arvioimaan ja suunnittelemaan niihin tarvitsemaansa työaikaa. Tämä edellyttää, että muuttuvan työn monenlaisille ilmentymille löytyy paikkoja niin kehityskeskusteluissa, työsuunnitelmissa kuin työn arvioinnin lomakkeissa. Näitä erilaisia suunnittelu- ja seurantajärjestelmiä olisikin pystyttävä kohtuullisen helposti päivittämään nopeasti muuttuvan opetustyön mukaisiksi. Tämä puolestaan edellyttää yhdessä tekemisen ja avoimuuden periaatteiden siirtämistä juhlapuhe- ja visiotasolta käytänteisiin, erityisesti opetushenkilökunnan ja heidän työssä suoriutumistaan ja työn vaativuutta arvioivien henkilöiden välisiin vuorovaikutustilanteisiin. On pyrittävä löytämään yhteinen sanasto uudenlaisen työn näkyväksi tekemiselle esimerkiksi säännöllisillä yhteisillä keskusteluilla sivistyksen, avoimuuden ja yhdessä tekemisen periaatteita noudattaen. Kun tavoitteena on kehittää laadukasta opetusta ja huolehtia korkeasta sivistystasosta, lähtökohtana vuorovaikutuksessa täytyy olla niin opettajien kuin heidän työtään arvioivien henkilöiden pyrkimys aitoon dialogiin.

Lenita Hietanen, FT
Musiikkikasvatuksen yliopistonlehtori
Lapin yliopiston opetusalan yhdistyksen puheenjohtaja

Kuva: thingass / 123RF Stock Photo

sv | fi | en