Yksin Vai Yhdessä – Yksilö Ja Ammattijärjestö

Yksin vai yhdessä – yksilö ja ammattijärjestö

Tämän lukuvuoden päätteeksi pidän kesällä jokaiselle kuuluvaa lomaa niin kuin kuuluu, vaikkei lomaoikeutta olekaan, mutta heinäkuun päättyessä liu’un, toivottavasti sulavasti, pitemmälle vapaalle eli olen jäämässä eläkkeelle. Tässä kohtaa katsoo taaksepäin, punnitsee mennyttä työuraa ja ammattijärjestötehtäviä. Välillä mietin, miten erilaisista asioista huolehdittiin ennen kuin nykyään, ja sitä, mikä on ammattijärjestön paikka nykymenossa.

Pohdin esimerkiksi sitä, missä kuuluu työntekijän ääni yliopistossa: omalla laitoksella tehtävissä päätöksissä, koko yliopiston suunnittelussa ja päätöksenteossa vai kuuluuko se ollenkaan? Sen tulisi tietysti kuulua kaikilla tasoilla, mutta yksi kohta, missä sen erityisesti tulee kuulua, ovat omat kehitys- ja palkkauskeskustelut. Niissähän puhutaan niistä pienistä ja isoista asioista, jotka vaikuttavat työilmapiiriin, työntekijän jaksamiseen ja tulevaisuuden suunnitelmiin.

Kun näin sanon, saattaa vaikuttaa sitä, että kiellän ammattijärjestön tarpeellisuuden: siellä ne asiat hoituvat lähiesimiehen kanssa, eihän siihen enää tarvita muita väliin sotkemaan. Vaan kuuluuko yhden työntekijän pieni ääni näissä keskusteluissa ja pärjääkö niissä yksin ilman ay-väkeä paikallisesti ja valtakunnallisesti? Näin ei todellakaan ole, vaan on entistä tärkeämpää kuulua liittoon ja sillä tavalla saada äänensä kuuluviin kaikilla tasoilla.

Tälläkin palstalla käsitelty palkkausjärjestelmä on mainio esimerkki siitä, miten erilaisessa maailmassa järjestöväki nykyään toimii. Vanhaan ei ole paluuta, mutta yhden esimerkin voi ottaa eroista. Ennen päätettiin yleiskorotuksista valtakunnallisesti, aivan kuten nytkin, mutta jaettiin myös ns. kuoppakorotuksia (yhden A-palkkaluokan palkankorotuksia). Kuoppakorotuksella pyrittiin korjaamaan jonkun palkkakuoppaan jääneen ryhmän palkkoja, siitä nimi. Niiden määrästä ja kohderyhmästä sovittiin valtakunnallisesti. Yliopistolla jäi työnantajan ja järjestöjen edustajien tehtäväksi neuvotella niiden kohdentamisesta työntekijöille. Työnantaja sai itse edustaa järjestäytymättömiä, joita ei onneksi kovin paljon ollut. Mitä paremmin järjestäytynyt joku ryhmä oli, sitä paremmin oma edustaja sai pystyi vaikuttamaan neuvotteluissa, joiden päätteeksi yleensä päästiin yhteisymmärrykseen asiasta, vaikka tietenkin silloinkin työnantaja teki lopullisen päätöksen.

Joskus kohdentamisesta syntyi kärhämää opetushenkilöstön kesken. Heräsi esimerkiksi kysymys siitä, miksei korotusta tullut, vaikka joku ihan samaa työtä tekevä kollega kuuluu korotuksen saaneen. Näitä saattoivat yhdistys ja luottamusmiehet joutua selvittelemään pitkäänkin. Mutta kun nyt vertaa korotusten kohdentamisesta käytyjä neuvotteluja ja jälkiselvittelyjä nykyiseen tapaan päättää palkoista, kovin pieniltä tuntuvat ne ongelmat. Keskusteltiinhan silloin oikeastaan vain siitä, kenelle korotus kuuluu. ”Kuoppia” oli tietty määrä ja ne kaikki tulivat maksuun. Nykyisin se arviointiryhmän jäsen, joka edustaa ylliläisiä jäseniä, joutuu tekemään hartiavoimin töitä, että saisi edes räikeimmät vääristymät korjattua, puhumattakaan siitä, että saisi normaalissa järjestyksessä korotuksia vaati- tai henkitasoihin sitä mukaa, kun työntekijän tehtävien vaativuus kasvaa ja työntekijän suoriutuminen paranee. Tähänkin tarvitaan tieto siitä, että työntekijät ovat järjestäytyneet: jos näin ei ole, ei työnantajalla ole mitään syytä kuunnella heikosti järjestäytyneen ryhmän edustajia.

Maailma muuttuu ja siinä menossa järjestelmät, eikä odotettavissa ole tyyntä ja selkeää vaan jatkuvaa muutosta. Näin on ollut ennenkin, vaikka muutoksen tahti on kovempi kuin ehkä koskaan YLL:n historiassa. Kaikesta on kuitenkin selvitty yhteisvoimin. Olennaisinta on, että työntekijät järjestäytymällä antavat tukensa aktiivitoimijoille, jotka jaksavat tehdä töitä jäsenten eteen. Näin yksilö voi saada sen tuen, mitä järjestö parhaimmillaan voi antaa.

Tuula Hirvonen
YLL:n jäsen, entinen puheenjohtaja, pian eläkeläinen
Jyväskylän yliopiston YLL-yhdistys (JYLL)

sv | fi | en