Photo Network

Työelämä- ja yritysyhteistyötä halutaan – palkitaanko opetushenkilökuntaa onnistumisista?

Yliopistojen opetushenkilöstö on jo pitkään kaivannut selkeää arvostusta opetukselle. Opetusta kehitetään tutkimuksen avulla, mutta henkilökohtaista työstä suoriutumista ei helpolla saa nousemaan puhtaasti opetukseen liittyvillä arviointikriteereillä. Yliopistoilta alettu odottaa yhä enemmän näyttöjä yhteiskunnallisen vuorovaikutuksen saralla. Yhtenä osa-alueena korostuu muun muassa yhteistyön lisääminen työelämän, erityisesti elinkeinoelämän kanssa. Viimeisimpänä esimerkkinä ovat hiljattain UNIFI:n ja Suomen Yrittäjien toimesta julkaistut Yliopistojen yrittäjyyssuositukset. Suositukset pohjautuvat muun muassa opetus- ja kulttuuriministeriön kahteen raporttiin: Yrittäjyyden ja yrittäjämäisen asenteen tukeminen suomalaisissa korkeakouluissa (OKM 2015:17) sekä Yrittäjyyden tukemisen hyvät käytänteet korkeakouluissa (OKM 2016:14). Suositusten mukaan yrittäjyyttä tulisi vahvistaa läpileikkaavana teemana ”kaikessa yliopiston toiminnassa ml. koulutus, tutkimus, yhteiskunnallinen vuorovaikutus, taloudellisten ja henkilöstövoimavarojen hallinta sekä rakenteet”.

Muiden oppilaitosten tavoin myös yliopiston tulee olla luonteva osa alueensa infraa ja tiiviissä vuorovaikutuksessa alueen keskeisten toimijoiden kanssa. Myös valtakunnallinen verkottuminen korkeakoulujen kesken on entistä tärkeämpää. Samaan aikaan yhteiskunnallisen vuorovaikutuksen tehostamispuheen kanssa yliopistoissa kuitenkin karsitaan henkilökuntaa muun muassa vähentämällä kontaktiopetusta. Tehostamisinnossa uhkaa jäädä huomaamatta, että kontaktiopetuksen vähentäminen ja opetusryhmien suurentaminen eivät välttämättä vähennä opetushenkilöstön työmäärää. Päinvastoin: suurissa ryhmissä monenlaisten oppijoiden huomioiminen, ohjaaminen ja opintosuoritusten arvioiminen vievät entistä enemmän aikaa. Aiempaa vähäisemmillä resursseilla opetushenkilöstö joutuu myös suunnittelemaan kurssinsa käytännössä täysin uusiksi.

Opetus- ja kulttuuriministeriö edellyttää yliopistoilta rahoitushauissaan sidosryhmäyhteistyön vahvistamista. Lisärahoituksen turvin on mahdollista kohdentaa henkilöstön työaikaa erilaisten yhteistyömuotojen ja verkostojen luomiseen ja kehittämiseen. Jos yliopistoilta odotetaan entistä enemmän vuorovaikutusta ja yhteisyötä, jonkun on etsittävä kumppaneita ja suunniteltava yhteistyötä – mielellään siten, että se palvelee opetuksen monipuolistamista ja kehittämistä. Esimerkiksi yritysyhteistyössä paikalliset yrittäjäjärjestöt auttavat mielellään yhteistyökumppaneiden etsimisessä. Kuitenkin esimerkiksi yliopistojen hallintohenkilökuntaan kohdentuvat vähennykset heikentävät henkilökunnan osaamista yliopistojen ulkopuolisten verkostojen luomisessa ja hoitamisessa. Katse kääntyy siis opetushenkilökunnan suuntaan.

Mistä yliopistojen opetushenkilökunta löytää intoa monipuolistaa opetustaan lisäämällä yhteistyötä esimerkiksi elinkeinoelämän kanssa? Varsinaiseen kanssakäymisen järjestelemiseen täytyy löytää työaikaa etenkin yhteistyön alkuvaiheissa. Erityisesti monitieteisissä yliopistoissa hämmennystä aiheuttanee myös, miten aiempaa tiiviimpi yhteistyö elinkeinoelämän kanssa kytketään luontevasti uusiin opintokokonaisuuksiin, joissa kontaktiopetus vähenee, mutta opiskelijaryhmät suurentuvat. Yliopistojen yrittäjyyssuosituksissa korostetaan henkilöstön kouluttamista, mutta toisaalta korostetaan myös, että yliopistojen täytyy etsiä strategioilleen sopivia tapoja viedä suosituksia käytäntöön: henkilökuntaa ei voi velvoittaa suuntaamaan verkostojaan aiempaa tehokkaammin juuri elinkeinoelämän suuntaan.

Suosituksissa kehotetaan myös, että ”Yrittäjyys ja yrittäjämäisen toimintatavan edistäminen saatetaan osaksi henkilöstön henkilökohtaisen suoriutumisen arviointia ja palkitsemisjärjestelmää.” Toteutuessaan tämä kannustaisi siitä kiinnostuneita opettajia verkostoitumaan enemmän myös elinkeinoelämän kanssa, mikä on yksi tapa tehdä yhteiskunnallista vuorovaikutusta. Esimerkiksi Lapin yliopistossa käytössä oleva, auditoinnissa hiljattain kiitelty työajan suunnittelutyökalu Osaamisen suuntaaminen tunnistaa sekä tutkimuksen, opetuksen että yhteiskunnallisen vuorovaikutuksen. Ongelmana on henkilökohtaisen suoriutumisen arviointi, jossa on puutteellisen läpinäkyvyyden lisäksi selkeitä ongelmia opetuksen ja yhteiskunnallisen vuorovaikutuksen arvostamisen osalta. Toivottavasti tehostamisten, yhdistämisten ja leikkausten kilpajuoksun keskellä maassamme käynnistetään pian myös rakentava keskustelu yliopistojen opetushenkilöstön kaiken työn arvostamisesta, arvioinnista ja kannustimien selkeästä määrittelemisestä. Kun työntekijä voi hyvin, voi ympäröivä yhteisökin hyvin.

Lenita Hietanen, FT
Yliopistonlehtori, Musiikkikasvatus
Lapin yliopiston opetusalan yhdistyksen varapuheenjohtaja
Yrittäjyyskasvatuksen tutkimusseuran puheenjohtaja
Yliopistojen yrittäjyyssuositukset -työryhmän jäsen

sv | fi | en