Ikuinen taistelu määräaikaisuuksista ja opetustuntikatoista

Ikuinen taistelu määräaikaisuuksista ja opetustuntikatoista

Palkankorotusprosenteilla on usein taipumus dominoida keskustelua työehtosopimusneuvotteluista niin kahvipöydissä kuin eri medioissakin, ja vaikka korotusten taso lieneekin yleensä yksi keskeisimmistä kiistakysymyksistä neuvotteluiden aikana, niin useimmiten niitä on myös lukuisia muita. Esimerkiksi maaliskuun 2020 loppuun asti voimassa oleva yliopistojen yleinen työehtosopimus on liitteineen yli sata sivua pitkä, ja siinä säädetään reunaehdot kaikelle yliopistotyölle myös muuten kuin pelkän palkkauksen osalta. Onkin sinänsä ihan luonnollista, että sekä työantaja- että työntekijäpuolella saattaa viritä halu tehdä muutoksia sopimustekstin joihinkin kohtiin. Yliopistojen työehtosopimusneuvotteluissa kaksi tällaista hyvin keskeistä tekstikysymystä ovat jo pidemmän aikaa kytkeytyneet määräaikaisten työsopimusten liialliseen käyttöön sekä kontaktiopetuksen enimmäistuntimäärää koskeviin säädöksiin.

Määräaikaisten työsopimusten käyttö on toki lähtökohtaisesti järkevää ja perusteltua tilanteessa, jossa työtehtävä on projektiluontoinen (esimerkiksi väitöskirjan laatiminen, joku muu selkeästi rajattu tutkimushanke tai yksittäisen kurssin opettaminen kertaluontoisesti), mutta käytäntö muuttuu hyvin helposti laittomaksi, mikäli työntekijälle tehdään vuodesta toiseen lyhyitä määräaikaisia työsopimuksia peräjälkeen ja tarve työpanokselle on ennemminkin jatkuva kuin määräaikainen. Esimerkkejä tällaisesta ketjutuksesta ei valitettavasti ole kovin vaikea löytää melkein mistä tahansa yliopistotyöyhteisöstä. Ketjutuksen kohteelle tilanne voi käydä ennen pitkää lähes sietämättömäksi; omaa tulevaisuutta ja taloutta on hankala suunnitella kovin pitkälle ja organisaation rakenteellisissa muutostilanteissa määräaikaisen työntekijän asema on aina poikkeuksellisen heikko. Määräaikaisuuksiin liittyvä ongelma on ollut yleisessä tiedossa jo hyvin pitkään, ja työnantajapuolikin on sen jo aikoja sitten tunnistanut ja tunnustanut. Neuvottelukierros toisensa jälkeen siihen on yritetty hakea myös ratkaisua, mutta kovasta yrityksestä huolimatta tulokset ovat jääneet laihoiksi, sillä määräaikaisuuksien osuus on kääntynyt viime vuosina jälleen nousuun. JUKOn viime aikoina julkaisemien tiedotteiden perusteella näyttää olevan varsin epävarmaa, saadaanko tilanteeseen parannusta myöskään näissä parhaillaan käynnissä olevissa neuvotteluissa. On erittäin valitettavaa, että työnantajapuolelta ei tunnu löytyvän aitoa halua ratkaisujen löytämiseksi.

Kontaktiopetuksen tuntikatot ovat olleet toinen kestoaihe yliopistojen sopimusneuvotteluissa. Opetustuntimäärille on tärkeää asettaa yläraja jo pelkästään siitä syystä, että opetuksen valmistelulle sekä muiden kuin opetukseen liittyvien työtehtävien suorittamiselle jää riittävästi aikaa. Opetuspainotteisissa tehtävissä toimiville tuo yläraja on lähes poikkeuksetta 396 tuntia ja professoreilla 142 tuntia. Lisäksi väitöskirjatutkijoiden osalta on annettu suositus, että opetukseen käytettävä aika olisi enintään 5% kokonaistyöajasta eli noin 81 tuntia. Yliopistotutkijoiden osalta työsopimuksissa määritellään jokaisen kohdalla erikseen opetuksen ja tutkimuksen suhteellinen osuus työajasta, mutta näissäkin tapauksissa kontaktiopetuksen maksimimäärä saadaan suhteuttamalla 396 tunnin tuntikatto opetustyön osuuteen. Lisäksi ulkopuolisilla tutkimushankkeiden rahoittajilla on myös tapana asettaa varsin tiukat rajat sille, kuinka paljon projektiin kuuluvien tutkijoiden on sallittua osallistua opetukseen.

Siinä missä määräaikaisuuksien kohdalla neuvotteluissa pohditaan sitä, millainen kirjaus työehtosopimukseen pitäisi lisätä, on opetustuntikaton osalta tilanne täysin päinvastainen: työnantaja pyrkii systemaattisesti poistamaan opetustuntikattoa koskevan kirjauksen. Työntekijöiden on puolestaan lähes mahdotonta suostua tähän, sillä opetustuntikatot antavat työntekijälle viimesijaisen suojan kohtuuttomia opetustuntimääriä vastaan. Toisaalta työnantajan näkökulmasta tuntikaton poistosta voi olla hyötyä vain, mikäli joillakin opettajaryhmillä voitaisiin tämän jälkeen teettää opetustyötä selvästi enemmän kuin 396 tuntia vuodessa. Tämä puolestaan edellyttäisi pelisääntöjen muuttamista myös työsuunnitelman laatimisen osalta, sillä vallitseva tulkinta on, että 396 tuntia kontaktiopetusta yhdessä siihen tarvittavan valmistelutyön kanssa täyttää 1624 tunnin työsuunnitelman joko kokonaan tai ainakin lähes kokonaan. Opetuksen valmistelutyön mitoituksen osalta jouduttaisiin yliopistossa ottamaan mallia AMK-puolelta, jossa opetustunteja on erittäin paljon ja opetukseen valmisteluun käytössä olevaa aikaa erittäin vähän. Ilmeisesti tämä on yksi niistä keinoista, joilla Sivista aikoo tehdä yliopistoista Suomen parhaita työpaikkoja vuoteen 2030 mennessä.

Keskeisin peruste sille, miksi työnantaja haluaa eroon opetustuntikatoista, liittyy siihen, että yliopisto-opetus muuttuu toteutusten osalta koko ajan monimuotoisemmaksi, ja esimerkiksi verkkokurssin toteutuksesta vastaavalla opettajalla kontaktiopetuksen osuus voi olla häviävän pieni. Monimuoto-opetukseen käytettävän ajan mitoittamiseen ilman muuta tarvitaan uusia ideoita ja aiheesta onkin tärkeää keskustella nimenomaan työehtosopimusneuvotteluiden yhteydessä. Kuitenkin kontaktiopetuksen tuntikatoista luopumisen perustelussa tämä argumentti vastaa mielekkyydeltään sitä, että 80 tuntikilometrin yleisnopeusrajoituksesta luovuttaisiin sillä perusteella, että teillä liikkuu ajoneuvoja, joiden nopeutta on syystä tai toisesta hankala mitata. Vaikka muut opetusmuodot ovatkin nopeasti kasvattamassa osuuttaan, ei kontaktiopetus missään nimessä ole kokonaan katoamassa. Päinvastoin kaikilla sellaisilla aloilla, joilla nykyisinkin on paljon pienryhmäopetusta, tulee asiantila aivan varmasti olemaan sama myös tulevaisuudessa.

Siinäkin tapauksessa, että työnantajapuoli onnistuisi pääsemään tavoitteeseensa ja poistamaan opetustuntikatot, jäisi heidän saavuttamansa taloudellinen hyöty todennäköisesti varsin pieneksi. Huomionarvoista on myös, että lukuisilla edeltävillä neuvottelukierroksilla Sivista on kuitenkin lopulta ollut valmis luopumaan tästä pyhästä tavoitteestaan. Näin ollen voisi kaiketi olla mahdollista sekin, että työnantaja on ottanut tämän tavoitteen lähinnä käydäkseen sillä kauppaa neuvotteluissa ja saadakseen läpi joitain muita, omalta kannaltaan vielä tärkeämpiä päämääriään. Tällainen strategia olisi sikälikin toimiva, että työntekijäpuolen erittäin kielteinen suhtautuminen opetustuntikattojen poistamiseen on aivan varmasti yleisessä tiedossa myös sivistalaisten keskuudessa. Vaan olivatpa taustalla toimivat vaikuttimet mitä tahansa, oleellisinta on, että Sivista saadaan hautaamaan pyrkimyksensä tuntikattojen poistosta myös tällä neuvottelukierroksella.

Mika Mattila
FT, yliopisto-opettaja (matematiikka), Tampereen yliopisto
Puheenjohtaja, Tampereen yliopiston lehtorit ry
Lakkopäällikkö, JUKO/Akava

fi