Työnantajapropagandan tyylinäyte à la Sivista

Työnantajapropagandan tyylinäyte à la Sivista

Tammikuun 22. päivänä Sivistystyönantajat julkaisi työmarkkinajohtaja Anne Somerin laatiman tiedotteen, jonka otsikko ”Uhkailut ja vaatimukset aloitettu jo ennen kuin neuvottelut ovat käynnistyneet” herätti varmasti työntekijäpuolella monenlaisia tunteita (ks. https://www.sivista.fi/tiedotteet/uhkailut-ja-vaatimukset-aloitettu-jo-ennen-kuin-neuvottelut-ovat-edes-kaynnistyneet/). Vaatimusten osalta viesti on selvä: Somer viittaa erityisesti JUKOn suunnalta esitettyihin tavoitteisiin, jotka liittyvät Kilpailukykysopimuksen mukanaan tuomien 24 ylimääräisen ”talkootyötunnin” poistamiseen sekä palkankorotuksiin, joilla ylläpidettäisiin palkansaajien ostovoimaa ja korjattaisiin nykyisessä palkkausjärjestelmässä olevia epäkohtia. Sen sijaan vielä tekstin lukemisen jälkeenkin lukijalle jää hyvinkin epäselväksi, mitä ovat nuo otsikossa mainitut uhkailut. Ilmeisesti niillä tarkoitetaan yleistä järjestö- ja lakkovalmiuden kohottamista, jota jokaisella työpaikalla on tapana aina tehdä työehtosopimuskauden lähestyessä loppuaan. Normaaliin kaksivuotissykliin kuuluva toimenpide halutaan siis työnantajapuolella tulkita työntekijäjärjestöjen aggressioksi, vaikka kaikissa asiaa koskevissa tiedotteissa on tehty hyvin selväksi, että ratkaisu pyritään kaikin keinoin löytämään neuvottelupöydässä ennen sopimuskauden loppua. Sopivampi otsikko Somerin tiedotteelle voisikin siis olla ”Panettelu ja mielensä pahoittaminen aloitettu jo ennen kuin neuvottelut ovat edes käynnistyneet”.

Vaikka kyse on periaatteessa tiedotteesta, käy lukijalle varsin nopeasti selväksi, millaisen arvomaailman pohjalle teksti rakentuu ja mihin tarkoitukseen se on laadittu; kyse on sarjasta enemmän tai vähemmän taidokkaita yrityksiä kääntää lukijan mielipide käynnissä olevista TES-neuvotteluista työnantajapuolen edustamalle kannalle. Otsikon lisäksi myös tiedotteen leipäteksti kuitenkin sisältää monia argumentteja, jotka eivät oikein kestä kriittistä tarkastelua ja joita kannattaa pysähtyä hetkeksi pohtimaan erityisesti yliopistojen näkökulmasta. Somerin tavoite käsitellä koko opetusalan neuvottelutilannetta yhdessä tiedottaessa laittaen samaan nippuun niin varhaiskasvatus, perusopetus, toisen asteen opetus kuin korkea-astekin on nimittäin jo lähtökohtaisesti äärimmäisen kunnianhimoinen, ja tätä taustaa vasten ei ole lainkaan yllättävää, että valtaosa tiedotteessa esitetyistä väitteistä on yliopistotyöntekijän näkökulmasta täysin käsittämättömiä.

Kuntatyönantaja on monessa yhteydessä todennut kuntien taloudellisen tilanteen olevan tällä hetkellä historiallisen huono, ja tämä väite saattaa hyvinkin pitää paikkansa. Yliopistojen osalta taloudellisesti huonoin aika on kuitenkin tällä erää jo takana päin, sillä yliopistojen perusrahoitus kääntyi tänä vuonna pitkästä aikaa nousuun yliopistoindeksin palautuksen sekä hallitusohjelmassa luvattujen lisämäärärahojen myötä. Yhteensä nämä tuovat yliopistoille lisää rahaa noin 80 miljoonaa euroa, mikä tokikaan ole erityisen paljon yhtä yliopistoa kohti, mutta jonkin verran taloudellista liikkumavaraa se kuitenkin tuo. Tästä huolimatta palkankorotusten osalta Somerin viesti yliopistoväelle on yhtä karu kuin kaikille muillekin opetusaloille: työnantajalla on varaa vain hyvin maltillisiin palkankorotuksiin. Työnantajapuolta ei ilmeisesti lainkaan huoleta se seikka, että nollakorotusten seurauksena jo nykyisellään varsin huomattava palkkakuilu opetusalan ja monien muiden yksityisen puolen tehtävien välillä kasvaisi entisestään; opetustyöstä halutaan siis tehdä vielä nykyistäkin voimakkaammin kutsumusammatti.

Hieman epätyypillisesti tiedotteessa päädytään listaamaan myös kunkin opettajaryhmän keskimääräiset kuukausiansiot, minkä tarkoituksena on ilmeisesti lähinnä korostaa sitä, kuinka hienosti opettajien palkka-asiat jo nykyisellään ovat. Korkeakouluopettajien keskimääräiseksi kuukausiansioksi mainitaan 4800 euroa, mistä yliopisto-opettajat ja useimmat yliopistonlehtoritkin voivat vain haaveilla. Kyseinen palkkataso edellyttäisi nimittäin työntekijältä joko Vaati-tasoa 6 ja lähes kategorian 4 suoritustasoa tai Vaati-tasoa 7 ja kategorian 2 suoritustasoa. Korkeakouluopettajien korkeahko keskiarvopalkka onkin lähinnä AMK-opettajien ansiota, sillä he ajavat palkkavertailussa heittämällä yliopistoissa työskentelevien kollegojensa ohi (tämä on sinänsä täysin luonnollista ja perusteltua, koska myös opetustuntimäärä on AMK-opettajilla huomattavasti suurempi). Oikein laskettuna numerot eivät yleensä valehtele, mutta tässä tapauksessa yhdistämällä nämä kaksi henkilöstöryhmää on yliopistojen opetushenkilöstön tilanne saatu näyttämään todellista paremmalta. Samansuuntainen efekti saadaan aikaan, kun käytetään palkkavertailussa vertailulukuna palkkojen keskiarvoa eikä esimerkiksi niiden mediaania. Palkoissa on lähes aina paljon enemmän hajontaa ylöspäin kuin alaspäin, minkä seurauksena keskiarvo ei välttämättä kuvaa kovin hyvin keskimääräisen palkansaajan saamaa ansiota. Tässä pari esimerkkiä:

• Työntekijäpopulaatio koostuu kolmesta henkilöstöryhmästä, joiden suhteelliset osuudet ovat 60%, 30% ja 10%. Ensimmäisen ryhmän keskimääräinen kuukausipalkka on 3000 euroa, toisen 3500 euroa ja kolmannen 4000 euroa. Koko populaatiossa kuukausipalkan keskiarvo on 3250 euroa, joka ei kuvaa erityisen hyvin kenenkään ansiotasoa. Mediaanipalkka puolestaan on 3000 euroa, mikä on tässä tilanteessa paljon kuvaavampi luku.

• Sadan hengen työyhteisöön, jossa keskimääräinen kuukausipalkka on 4000 euroa, palkataan talon ulkopuolelta huippujohtaja 12000 euron kuukausipalkalla. Rekrytoinnin myötä koko työntekijäpopulaation palkkakeskiarvo nousee 79,21 eurolla, vaikka vanhojen työntekijöiden palkat säilyvät täysin ennallaan eivätkä he pääse millään tapaa osalliseksi pomonsa tienaamista rahoista. Mediaanipalkkaan tällä muutoksella ei todennäköisesti ole juuri lainkaan vaikutusta.

Tiedotteessa tuodaan myös esille, kuinka palkkojen lisäksi opettajat ovat etuoikeutetussa asemassa myös lomien osalta, sillä ”sivistystyönantajien neuvottelemissa sopimuksissa työaika on huomattavasti lyhyempi kuin yleensä yksityisellä sektorilla ja vastaavasti vuosilomat ja opettajien kesäkeskeytykset ovat pisimmillään lähes 14 viikkoa.” Yliopistoissa vuosilomat koskevat lähinnä hallintoväkeä, ja tuskinpa kenelläkään heistä on mahdollisuutta pitää lähellekään 14 viikon vuosilomaa. Vielä irvokkaammalta tällainen ”kesäkeskeytyksiin” liittyvä retoriikka tuntuu kuitenkin kokonaistyöajassa olevasta yliopistojen opetus- ja tutkimushenkilökunnasta, joiden kalenterit täyttyvät myös kesäkuukausien osalta opetuksen valmistelusta, tenttien laatimisesta ja korjaamisesta, opinnäytetöiden ohjaamisesta ja tarkastamisesta, hallintopalavereista, kehittämisseminaareista, rahoituksen hankkimisesta, artikkelien vertaisarvioinneista sekä (jos mahdollista) konferenssimatkoista sekä tutkimuksen suunnittelusta ja tekemisestä. Neljää viikkoa pidempää lomaa kovinkaan monella ei ole varaa pitää, ja silloinkin armoton sähköpostisavotta yleensä odottaa lomalta palaajaa.

Tiedotteessaan Somer näkee myös varsin paljon vaivaa kilpailukykysopimuksen mukanaan tuomien 24 ylimääräisen lisätyötunnin puolustamiseksi. Tässä hän pyrkinee noudattamaan yhteistä linjaa muiden työnantajajärjestöjen kanssa, vaikka onkin täysin selvää, että yliopistoväen tekemien kiky-tuntien vaikutus kansalliseen kilpailukykyyn on pyöreä nolla. Vallitsevassa tilanteessa, jossa opettajat ja tutkijat tekevät tosiasiallisesti vuodessa töitä huomattavasti enemmän kuin 1624 tuntia, tuntuu koko 24 lisätyötuntia koskeva keskustelu lähinnä tekopyhältä. Somer tuo esiin, kuinka nuo ylimääräiset työtunnit ovat antaneet joillekin työntekijöille mahdollisuuden osallistua työajalla erilaisiin vapaaehtoisiin koulutuksiin. Samalla hän kuitenkin ilmeisen tarkoituksellisesti unohtaa ne opettajat, joiden opetustuntimäärä ja sen myötä myös valmistelutyön määrä kasvoivat kiky-sopimuksen seurauksena. Kiky-tunnit ovat tällä hetkellä kovaa vauhtia jäämässä pois muiden alojen sopimuksista, mutta jos se yksin ei vielä riitä perusteeksi unohtaa ne myös yliopistosektorilta, niin miten olisi näiden lisätuntien mukanaan tuoman työntekijöiden eriarvoisen kohtelun poistaminen?

Mika Mattila
FT, yliopisto-opettaja (matematiikka), Tampereen yliopisto
Puheenjohtaja, Tampereen yliopiston lehtorit ry
Lakkopäällikkö, JUKO/Akava