Asia: SIO 3/2012 vp

Selvitys yliopistolakiuudistuksen vaikutuksista

Yliopistojen opetusalan liitto YLL:n lausunto eduskunnan sivistysvaliokunnalle 15.2.2013

YLL kiittää valiokuntaa mahdollisuudesta tulla kuulluksi asiasta. Kirjallisessa lausunnossamme keskitymme kolmeen henkilöstöä koskevaan lain tavoitteeseen ja toteutumaan, josta tiivistelmä ensimmäisellä sivulla.

1) Uudistus ei ole parantanut opetuksen ja tutkimuksen laatua

Yliopistouudistus oli taloudellinen, hallinnollinen ja toimintaa ohjaava. Seuranta­raportti tuo esille, että tutkimuksen ja opetuksen yhteyttä ei ole vahvistettu – todellisuudessa ne eriytyvät yliopistoissa yhä selkeämmin toisistaan. Rahoituspohjan laajentuminen ei ole johtanut lisäpanostuksiin opetuksen laadun kehittämiseksi eikä opetustarjonnan ja ohjauksen lisäämiseksi. Uudet kaksivuotiset diplomitutkinnot uhkaavat sekoittaa duaalimallin ja viedä resursseja jo nykyisellään aliresursoidulta tutkinto-opetukselta. Valtion leikkaukset rahoitukseen (lakiin kirjatun indeksin poistaminen) näkyvät ennen kaikkea koulutuksen laadussa ja valmistumisajoissa.

2) Henkilöstön osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuudet ovat heikentyneet

Yliopistoissa ei ole pystytty luomaan toiminta- ja menettelytapoja, jolla henkilöstö saa tarpeeksi tietoa ja pystyy vaikuttamaan asioihin. Opetushenkilöstön näkökulmasta koulutuksen laadun mittarit ovat puutteellisia, opettajankoulutuksen asema eriytyy yliopistojen välillä, keskenään ristiriitaiset, loputtomat reformit häiritsevät perustehtävien suorittamista.

3)  Opetushenkilöstön kelpoisuudet ja opettajakoulutuksen asema ovat määrittämättä

Yliopistoissa annetaan yliopistolain mukaan ylintä opetusta, mutta pedagogista kelpoisuutta ei ole määritetty lukuun ottamatta Jyväskylän ja Oulun yliopistoa. Opettajankoulutuksen rahoitus ja asema (ml. harjoittelukoulut) tulee turvata erikseen.

Lainsäädäntöä tulee täsmentää siten, että henkilöstölle luodaan paremmat osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuudet yliopistoaan koskevaan strategiseen suunnitteluun ja siitä käytävään vuoropuheluun. Tämä voidaan tehdä esimerkiksi yliopistokollegion asemaa vahvistamalla. Kelpoisuudet tulee kirjata asetukseen erityisesti pedagogisen pätevyyden osalta. Opettajankoulutuksen asemaa kansallisena erityistehtävänä tulee vahvistaa. Yliopistojen suoriutumista koulutusvastuustaan laadukkaasti tulee jatkuvasti seurata.

1. Uudistus ei ole parantanut opetuksen ja tutkimuksen laatua

Ks. Yliopistouudistuksen tavoitteet http://www.minedu.fi/OPM/Koulutus/koulutuspolitiikka/Hankkeet/Yliopistolaitoksen_uudistaminen/index.html

Yliopistojen kehityksen pitkä kaari eliittiyliopistosta massakoulutusyliopistoksi on päättymässä yliopistojen profiloitumiseen ”tutkimuslaitoksiksi”. Opetus on kokenut etenkin viime vuosina arvostuksen laskun, vaikka sen tuloksellisuus on vuosikymmenten ajan kasvanut kasvaneiden sisäänottojen myötä. Toisaalta tohtorikoulutusta on yliopistoissa ansiokkaasti kehitetty, tehostettu ja systematisoitu.

Koulutuksen laadun kehittäminen on unohdettu ja jätetty yliopiston kokonaishenkilöstöstä vain murto-osan eli opetuspainotteisten yliopisto-opettajien, lehtorien ja yliopistonlehtorien vastuulle. Samalla on jätetty resursoimatta uudistustyöhön sekä opetuksen ja tutkimuksen yhteyden vahvistamiseen. Opetuksen voimavaroja on hukattu reformoimalla kerta toisensa jälkeen samoja koulutusohjelmia, osittain keskenään ristiriitaisin tavoittein.

Sivistystehtävän ohella yliopistoilla on vastuu kouluttaa osaavia työntekijöitä yhteiskunnan ja yritysten käyttöön. Yliopistot kouluttavat ne osaajat, jotka luovat uusia työpaikkoja suomalaiseen yhteiskuntaan: diplomi-insinöörit, muotoilijat, lääkärit, taloustieteilijät, opettajat, johtajat jne. Opetuksen sisällöllinen kehittäminen vaatiikin yliopistoja uudistamaan suhtautumistaan koulutustehtävää ja opetusta kohtaan. Opetus ja tutkimus ovat eriytymässä omiksi lokeroikseen. Opetuksen johtamista ei ole riittävästi kehitetty, mikä näkyy esimerkiksi pidentyneitä opiskeluaikoina. Työelämätaitoja ei ole pystytty tuomaan riittävästi osaksi tutkintojen sisältöä. Yliopistot kilpailevatkin paremmuudesta lähinnä tutkimusprofiilinsa kautta.

Opetushenkilöstö on yliopistoissa vähentynyt jatkuvasti. Kun lehtoreita on eläköitynyt, toimia on täytetty tutkimuksen vahvistamisen näkökulmasta ja opetusta siirretty jo ennestään runsaasti opettavien opettajien harteille. Opetusta hoidetaan myös sivutoimisin opettajin, jolloin toiminnan suunnittelun jänne on yksi kurssi. Opetuksen ja tutkimuksen jyrkkä erottelu näkyy muun lisäksi opettajien ja tutkijoiden eriarvoisuutena uramahdollisuuksissa ja palkkauksessa.

Yliopistojen rahoitusmalli ohjaa yliopistoja ensisijaisesti kahteen asiaan: tuottamaan opintopisteitä ja julkaisufoorumin mukaisia tieteellisiä artikkeleita. Jälkimmäinen ohjaa tieteen tekemistä jopa niin voimakkaasti, että oppimateriaalien valmistaminen ja muun tutkimuksen tekeminen (konferenssijulkaisut, monografiat, popularisoitu tutkimus lähialueen ilmiöistä) ei ole toivottavaa.

OKM:n tavoite tuoda yliopistoihin kaksivuotiset ammatillisesti suunnatut diplomiopinnot uhkaavat sekoittaa korkeakoulutuksen duaalimallin ja viedä voimavaroja jo nyt aliresursoidulta tutkinto-opetukselta. Osaamisvaatimusten laskemisen myötä tuotaisiin työmarkkinoille ihmisiä, joiden osaamiselle työnantajilla ei ilmoituksensa mukaan ole tarvetta.

2. Henkilöstön osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuudet ovat heikentyneet

Yliopistoissa ei ole pystytty luomaan toiminta- ja menettelytapoja, joilla henkilöstö saa tarpeeksi tietoa asioista ja pystyy vaikuttamaan tehtäviin linjauksiin. Erityisesti opetus- ja tutkimushenkilöstön keskiryhmän edustus – siis yliopistojen opetuksesta pitkälti vastaavien opettajien ja muiden tutkijoiden kuin professorien – edustus on minimoitu päättävissä elimissä. Seurauksia ovat muun muassa puutteelliset voimavarakohdennukset opetukseen, puutteelliset koulutuksen laadun mittarit, puutteelliset kelpoisuuksien määritykset, puutteellinen yhteistoiminta, tutkimuksen ja opetuksen eriytyminen, opettajankoulutuksen aseman eriytyminen sekä suoranainen reformikaaos tutkintojen – erityisesti perusopintojen – osalta.

Linjaorganisaatiossa suvaitaan huonoa johtamista. Johtamisongelmat näkyvät myös yliopistojen oman toiminnan arvioinnin tuloksissa. Henkilöstön kokemus on, että linjaorganisaatiossa ensisijaisesti puolustetaan vahvaa johtamista, ja vasta toissijaisesti edellytetään hyvää johtamista. Yhteistoiminta puuttuu paikoitellen kokonaan – paikoitellen se tosin toimii hyvin. Nykytilanteessa molempia suvaitaan.

Vuonna 2012–2013 tehdyn YLL:n jäsenkyselyn mukaan monet yliopistouudistuksen perusteluissa mainitut tavoitteet eivät ole toteutuneet tai kohentuneet kahden vuoden takaisesta kyselystä. Tyytyväisyyttä lisäävät tekijät liittyvät työn sisältöihin, arvostuksen kokemiseen ja itsenäisyyteen. Sen sijaan tyytymättömyyttä aiheuttavia tekijöitä ovat suhteet esimiehiin sekä työtovereihin, palkkaan ja työolosuhteisiin.

Kuvio 1. Yliopistojen opetus- ja tutkimushenkilöstön vastausjakauma yliopistouudistusta koskeviin väitteisiin vuodenvaihteessa 2012–2013 [saatavilla pyytämällä alkuperäinen lausunto YLL:stä].

3. Opetushenkilöstön kelpoisuudet ja opettajakoulutuksen asema ovat määrittämättä

Yliopistoissa annetaan yliopistolain mukaan ylintä opetusta. Opettajien osalta ei kuitenkaan ole määritetty pedagogista kelpoisuutta Jyväskylän ja Oulun yliopistoa lukuun ottamatta. Erityisesti opettajankoulutukseen olisi syytä määritellä yhteiset kelpoisuudet asetuksen tasolla. Näin turvattaisiin tältä osin laadukas ja tasa-arvoinen opetus kaikissa yliopistoissa. Yliopistojen tulisi samalla oma-aloitteisestikin edellyttää pedagogista kelpoisuutta koko opetus- ja tutkimushenkilöstöltään.

Harjoittelukouluverkosto yhtenäisine käytäntöineen ja kelpoisuuksineen on alkanut eriytyä. Avainasemassa ovat toisistaan poikkeavat johtosäännöt sekä harjoittelukoulujen asema yliopistokonserneissa. Yleissivistävän koulutuksen, ohjatun opetusharjoittelun ja tutkimus-, kehittämis- ja kokeilutoiminnan tunteminen on yliopistoissa puutteellista, samoin näiden näkyminen rahoituksessa. Rahoituksen tulisikin olla sekä rahoitusmallissa ja yliopistokonsernin sisällä oma toimintonsa.

Kansainvälisesti kehuttu, tasa-arvoinen ja laadukas opettajankoulutus on turvattava jatkossakin riippumatta siitä, miten se yliopistojen tuloksellisuusajatteluun sopii.

Lopuksi

Yliopistouudistuksen yhteydessä valtio takasi jatkossakin kaikkien yliopistojen riittävän perusrahoituksen, jonka kehitys sidottiin kustannustason nousuun. Uudistuksen jälkeen valtio kuitenkin aloitti lain voimalla indeksiin sidotun rahoituksen leikkaamisen. Budjettileikkaukset ovat toiminnan kannalta raskaita. Leikkaukset vaarantavat tavoitteen siitä, että Suomen talous saadaan nousuun koulutuksen, korkean osaamisen ja innovaatioiden kautta.

Yliopistojen opetus- ja tutkimushenkilöstö vastaa yliopistojen toiminnan tuloksesta ja vaikuttavuudesta. Osallistavaa toimintakulttuuria on yliopistoissa vuoden 2010 uudistuksen jälkeen hävitetty vaihtelevasti. Henkilöstö haluaa olla mukana kehittämässä yliopiston toimintaa ja osallistumassa päätöksentekoon. Ei ole hyvää yliopisto- ja henkilöstöpolitiikkaa jättää henkilöstöä päätöksenteon ulkopuolelle. Yliopistoissa on lisäksi uudelleen löydettävä hukattu ymmärrys koulutuksen merkityksestä ja tehtävä sen laadun takaamiseksi todellisia voimavarakohdennuksia.

Kunnioittaen

Seppo Sainio
puheenjohtaja
Yliopistojen opetusalan liitto YLL

sv | fi | en