Kansainvälisen Yliopiston Vastuu

Kansainvälisen yliopiston vastuu

Yliopistojen strategioissa nostetaan nykyään aina erikseen esiin kansainvälisyys, vaikka akateemisen toiminnan kansainvälinen ulottuvuus on ollut olemassa niin kauan kuin yliopistoja on ollut olemassa. Akateeminen maailma ja tiede eivät ole koskaan tunteneet maiden rajoja.

Suomessa opiskelee ja työskentelee tällä hetkellä tuhansia ulkomailta tulleita opiskelijoita, opettajia ja tutkijoita. Heidän määräänsä pyritään jatkuvasti kasvattamaan ja se on tietysti yliopistoyhteisön näkökulmasta vain hyvä asia. Vai onko…? Kansainväliset opiskelijat ja kollegat lisäävät tietysti suuresti muiden kansojen ja kulttuurien ymmärtämystä sekä tuovat oman arvokkaan panoksensa tutkimukseen ja opetukseen. Silti joskus mietityttää, onko asian kääntöpuolta otettu lainkaan huomioon strategioita kirjoitettaessa. Kansainväliset opiskelijat vaativat ohjausresursseja ja työaikaa huomattavasti enemmän kuin suomalaiset. Maisteritason opetus on nykyisin yhä useammin englanniksi, kielellä jota moni opettajista ei ole juuri varsinaisesti opiskellut. Opetuksen valmisteluun käytetty aika kasvaa jo pelkästään tämän takia.

Miksi siis yliopistot haluavat kasvattaa entisestään ulkomaalaisten opiskelijoiden määrää, vaikka rahoitusta ja muitakin resursseja pääsääntöisesti vain supistetaan? Onko tämä vain keino selviytyä nuorten ikäluokkien pienentymisestä, kun tällä tavoin saadaan lisää opiskelijoita? Eikö tulisi kuitenkin keskittyä tarkemmin miettimään, miten yliopisto ja Suomi voisivat hyötyä koulutetuista kansainvälisistä osaajista? Ja pohtia myös sitä, miten Suomessa opiskelun tarkoituksenmukaisuus opiskelijoiden kannalta kasvaisi?

Suomalaisen opiskelijan näkökulmasta englanninkielisessä opetuksessa on varmasti sekä hyviä että huonoja puolia. Positiivista on tietysti se, että akateemisen englannin kielen käyttö vahvistuu ja kansainvälisessä ohjelmassa olisi periaatteessa mahdollisuus tutustua muista maista tulleisiin opiskelijoihin ja solmia tulevaisuuden kannalta hyödyllisiä kontakteja. Käytännössä suomalaiset ja ulkomaiset opiskelijat näyttävät kuitenkin valitettavasti pysyttelevän omina ryhminään. Verkostoituminen olisi kuitenkin tulevaisuuden kannalta ensiarvoisen tärkeää niin suomalaisille kuin kansainvälisillekin opiskelijoille. Pystyisikö yliopisto kenties tekemään asialle jotakin?

Vieraskielisen opetuksen huonona puolena voisi nähdä akateemisen suomen kielen käytön heikentymisen, jos opiskelukielenä on vain englanti. Asiantuntijoiden täytyy pystyä operoimaan myös omalla äidinkielellään. Kaikki eivät päädy kansainväliselle uralle ja siksi on tärkeää, että englannin rinnalla myös suomi säilyisi sekä opetuksen että tutkimuksen kielenä.

Suomen kieltä ei saisi unohtaa myöskään kansainvälisten opiskelijoiden kohdalla. Kansainvälisistä ohjelmista valmistuneet ulkomaalaiset haluavat harvoin palata kotimaahansa, mutta harva saa kuitenkaan töitä Suomesta. Valitettavasti työmarkkinat eivät kovin helposti aukea, ellei osaa suomea. Yliopistojen pitäisikin ehdottomasti tukea enemmän kansainvälisten opiskelijoiden suomen kielen opetusta!

Tälläkin hetkellä Suomessa puhutaan työvoimapulasta ja siitä, miten tärkeä olisi saada yliopistoistamme valmistuneet kansainväliset opiskelijat jäämään Suomeen. Eikö siis suomen kielen opintoja olisi otettava osaksi tutkintoja, jotta opiskelijoiden työllistymismahdollisuudet paranisivat emmekä menettäisi kalliilla rahalla koulutettuja asiantuntijoita? Yliopistoilla on vastuu siitä, että saamme nämä osaajat jäämään Suomen työmarkkinoille!

Yliopistojen yhtenä tehtävänä pidetään oman maan kehittämistä ja sen sivistyksen edistämistä. Jopa yliopistolain mukaan tehtävämme on ”kasvattaa opiskelijoita palvelemaan isänmaata ja ihmiskuntaa”.

Sari Päivärinne, Helsingin yliopisto

 

sv | fi | en