Graphic Christmas

Joulun kynttilät syttyvät epävarmuuden keskellä

”Giv mig ej glans, ej guld, ej prakt i signad juletid”, alkavat tutun Jean Sibeliuksen säveltämän ja Zacharias Topeliuksen sanoittaman joululaulun sanat.

Senaatintorilta katsottuna yliopiston valaistu päärakennus sulautuu kauniisti jouluiseen toriin ja sitä ympäröiviin kauniisti valaistuihin Carl Ludwig Engelin suunnittelemiin uusklassista empiretyyliä edustaviin rakennuksiin. Ulkoa päin kaikki näyttää kauniilta ja rauhalliselta, mutta yliopiston sisällä vallitsee suuri huoli ja epävarmuus tulevasta.

Valtaa tai loistoa ei tavoiteltu, kun yliopistot yksityistettiin ja uusi yliopistolaki astui voimaan 1.1.2010. Fantastiseksi uudistukseksi sitä kutsuttiin ja uutta autonomiaa ylistettiin yliopistojen menestystarinana vain muutamia vuosia sitten. Autonomia on jäänyt kuitenkin vain haavekuvaksi, sillä emme elä Amerikassa, jossa suuret menestyneet firmat sponsoroivat yliopistoa ja jossa opiskelijoilta peritään huikeita lukukausimaksuja. Elämme Suomessa ja laman keskellä. Yliopistollamme ei ole valtavia pääomia, vaikka yliopistojen rahainkeruukampanjat ovatkin tuottaneet tulosta yllättävän hyvin, ja osoittaneet sen, että yliopistoamme sivistysinstituutiona arvostetaan suuresti. Eikö myös valtion, juuri tässä tilanteessa, tulisi kantaa erityistä vastuuta kansakuntamme korkeimmasta opetuksesta ja tutkimuksesta? Aikanaan edistyksellinen filosofian professorimme Snellman pyrki rakentamaan Suomen tulevaisuutta koko kansalaisyhteiskunnan sivistystason nostamiseksi. Tavoitteena oli tasa-arvo ja pienen maan suurten kansanjoukkojen mahdollisimman laaja sivistäminen heidän omalla kielellään.

Tässä tavoitteessa on päästy todella pitkälle kaikissa suomalaisissa koulutusmuodoissa. Nyt sen perustuksia ollaan laman vuoksi nakertamassa. Suomalainen koulu on tällä hetkellä todellinen mallikoulu maailmassa ja koulujen opettajat koulutetaan suomalaisissa yliopistoissa. Tätä ihmettä tullaan tänne katsomaan ja koulutusvientiä toivotaan muihin maihin. Yliopistossamme tehdään huipputiedettä ja Helsingin yliopisto on menestynyt loistavasti maailman tiedeyliopistojen ranking-listoilla kuuluen sadan parhaan yliopiston joukkoon. Tätä kaikkea pitäisi nyt edelleen rakentaa eikä lähteä purkamaan.

”Suo mulle maja rauhaisa”, jatkuu vanha joululaulu. Yliopistomme 375-juhlavuonna maan hallitus on päättänyt kurittaa maamme vanhinta ja menestyneintä yliopistoa niin, että joulurauha on monen yliopistolaisen mielestä kaukana. Yliopistomme lehtoreilta kysyttiin vuonna 2011 mitä he eniten toivoisivat tulevalta vuodelta. Toivomus kuului: ”työrauhaa, että voisi edes yhden tulevan vuoden ajan keskittyä vain siihen, mitä varten täällä yliopistossa ollaan eli opetuksen kehittämiseen ja tutkimuksen tekemiseen”.

Yliopistomme on ollut jatkuvan muutosprosessin kourissa jo vuosia, mutta vasta nyt olemme saaneet kokea mitä muutosvauhti merkitsee. Iso Pyörä, tutkinto- ja kampusrakenneuudistus, UPO (=uusi palveluorganisaatio) ja profilointi sekä samaan aikaan juuri päättyneet yt-neuvottelut ovat olleet tekemässä syksystämme todella ketterän. Työrauhaa toivotaan syystä, jotta luovuus ja uudet ajatukset voisivat päästä syntymään ja kasvuun. Keväällä moni saattaa todeta, että rauhaa on, muttei enää työtä.

Yliopistollamme ei ole kätilöitä, ”paimenia” täällä kylläkin koulutetaan. Voisiko maamme hallitus vielä ajatella uudelleen apteekkikompensaation laillisuutta ja muutenkin miettiä näiden satojen miljoonien säästöjen kannattavuutta? Leikkaukset tarkoittavat arvokasta aivovuotoa toimettomuuteen ja työttömyyskortistoon. Todellista säästöä tuskin syntyy, sillä kasvavat työttömyyskorvausmaksut tuovat aina lisäkustannuksia valtiolle. Maallikon mieleen hiipii vanha tarina hölmöläisten peiton jatkamisesta. Yliopistomme ”tietäjätkin” ovat jo lähdössä muihin maihin.

Näiden huolten keskellä, pimenevässä illassa, sytytän kolme kynttilää. Ensimmäisen kynttilän aikana katson taakseni ja kiitän vuosista yliopistossani, josta tuli myös työpaikkani, opiskelijoista, joiden kanssa saan tehdä hienoa opinmatkaa, työyhteisöstä ja upeista kollegoista, jotka aina yllättävät huikaisevalla luovuudellaan ja innollaan.

Toisen kynttilän aikana katson eteenpäin ja toivon. Toivoa ei ole vara menettää missään tilanteessa, sillä elämä on ainaista aaltoliikettä. Toivon, että tuleva vuosi olisi yliopistollemme ja maallemme suotuisa, ja että tulevat päätökset tehtäisiin aina niin, että pienen ihmisen osa olisi niissä etusijalla. Toivon, ettei tehtäisi turhan ennakoivia säästöpäätöksiä, ellei niiden tarve ole todellinen. Tilanteet voivat muuttua piankin. Toivon kaikille ihmisille mielekästä työtä, sillä maatamme rakennetaan vain työllä ja ahkeruudella.

Kolmannen kynttilän kohdalla katson sivulle ja ajattelen kaikkia rakkaitani. Yliopistossa teemme usein pitkiä päiviä ja ajatuksemme työstävät tutkimusta tai suunnittelevat uutta opetusta vielä kotonakin. Lisäksi nyt monen mieltä painavat huoli tulevasta, omasta tai työtovereiden työpaikoista. Katson vierelleni ja ajattelen rakkautta. Jouluna on aika hiljentyä, olla läheisten kanssa ja tavata ystäviä. Jouluna voin avata oven yksinäiselle ystävälle tai aivan ventovieraalle ja jakaa omastani. Ensimmäinenkin joulu tuli kiireen ja verollepanon keskelle, sinne, vieraalle maalle, kiireen ja puutteen keskelle. Nytkin voin pysähtyä tähän, jättää kaiken turhan ja laulaa: ”Till hög, till låg, till rik, till arm kom, helga julefrid. Kom barnaglad, kom hjärtevarm i världens vintertid.”

Hyvää ja rauhaisaa joulun aikaa!

Inkeri Ruokonen
Helsingin yliopiston lehtorit

sv | fi | en