AJANKOHTAISTA
Ilmoittelemme täällä ja somessa ajankohtaisista asioista.
Seuraa meitä somessa!
Facebook: https://www.facebook.com/UEFYLL
Instagram: @uef.yll
Huhtikuu 2025: UEF-YLL koostin jäsenkyselyn pohjalta kannanoton Itä-Suomen yliopiston kampuskehityksestä.
Kannanotto: Itä-Suomen yliopiston kampuskehitykseen liittyviä huolia ja toiveita
Itä-Suomen yliopiston opetusalan yhdistys on seurannut, keskustellut ja kommentoinut tiiviisti kampuskehitykseen liittyviä asioita hankkeen edetessä. Olemme tehneet myös jäsenillemme kyselyn siitä, millaisia toiveita ja huolia jäsenillä on kehityksestä. On hienoa, että henkilökuntaa osallistetaan prosessiin, sekä tiedotetaan ja kuullaan laajasti. On myös hyvä, että prosessia on nyt avattu laajemmin ja on myös valotettu aikatauluja niiltä osin kuin niitä on ollut arvioitavissa. Näyttää kuitenkin siltä, että nyt on lähdetty suunnittelemaan osin alusta asioita, joista on tullut aiemmin sellainen mielikuva, että ne on jo tehty tai ne ovat etenemässä. Avoimuus prosessista on siis todella tärkeää siitäkin syystä, että henkilöstö osaa arvioida aikataulua ja sitä, millainen vaikutus prosessilla on omaan työhön.
Alla on kootusti sekä huolia että toiveita kampuskehitykseen liittyen. Vastaukset on anonymisoitu, mutta joitakin asioita tarkastellaan yksikkötasolla.
Oman kiinteän työpisteen säilyminen huolettaa joissain yksiköissä. Kaikessa työssä ei ole työskentelyn kannalta mielekästä eikä tehokastakaan siirtyä työpisteestä toiseen. Kyselyymme vastaajat olivat erityisen huolissaan omasta työhyvinvoinnistaan: esimerkiksi työergonomia väistämättäkin kärsii yhteiskäyttötiloissa, kun saatavilla ei ole omaan käyttöön säädettyä tuolia tai muita omia työvälineitä. Opetus- ja tutkimustyön luonne on lisäksi sellaista, että oma rauha ja tila ovat tarpeellisia, ja kyselyymme vastanneet peräänkuuluttivatkin tarvettaan tilalle, jossa voi olla ns. “levällään”. Vastaajat mainitsivat, että moni- ja yhteiskäyttötilat palvelevat lähinnä ns. kykenevimpiä työntekijöitä, mutta esimerkiksi neurokirjon voivat kärsiä tällaisesta järjestelystä huomattavasti.
Opetustyössä opiskelijoiden kohtaaminen voi vaikeutua, jos opetushenkilökunnalla ei ole omia työhuoneita. Opetushenkilökunta myös käsittelee paljon luottamuksellisia opiskelijoiden asioita, ja tämä luottamuksellisuus voi vaarantua ilman omaa tilaa. Lisäksi mietityttää, että onko varmuutta siitä, onko työpisteitä vapaana töihin tullessa. Nämä kaikki moni- ja yhteiskäyttötilojen epävarmuudet voivat johtaa siihen, että kampukselle ei enää halua saapua töihin ollenkaan.
Laboratorioiden osalta lounge-ajattelu näyttäytyy epärealistisena ja toimimattomana. Ensisijaisesti tulisi huomioida työturvallisuus ja työn luonne työtilojen suunnittelussa. Farmasian osalta myös yhteiskäyttölaboratorioiden suunnittelussa kannattaa miettiä, mikä on oikeasti toimivaa ja myös työturvallisuutta edistävää.
Kehittämisessä tulisi ottaa paremmin huomioon se, että opetustilat tukevat pedagogiikkaa. Tätä tukee myös se, että on riittävästi opetushenkilökunnan ja opiskelijoiden kohtaamisen paikkoja sekä rauhallisia ohjaustiloja. Opetustilojen olisi hyvä toimia eri tieteenalojen tarpeisiin joustavasti, mutta niin, ettei tilojen muuntelu kesken työpäivän veisi myöskään kohtuuttomasti opettajan työaikaa.
Videoneuvottelumahdollisuus tulee taata jatkossakin suurimmasta osasta saleja. Edelleen opetetaan kampusten yli niin, että opetus tapahtuu pääosin salissa. Lisäksi monimuoto-opetuksessa saleissa on tärkeä olla toimivat videoneuvotteluyhteydet, ettei opetus ole pahimmillaan opettajan läppärin Teamsin varassa.
Kirjaston palveluiden osalta huolettaa kirjaston kokoelmien tiivistäminen ja aineistojen vähentäminen saleista. On tärkeä muistaa, ettei kaikki opetukseen ja tutkimukseen tarvittava aineisto ole digitoitua ja että painetussa muodossa oleva aineisto on hyvin saatavilla niin opiskelijoille kuin myös henkilökunnalle.
Vahvana toiveena nousee esiin se, että tilojen kehittämisen tulisi sekä tukea yhteisöllisyyttä ja kohtaamista että luoda rauhallisia, keskeytyksettömän työn tekemisen mahdollisuuksia. Tilojen tiivistämisen tarve ymmärretään, mutta infraa tulee kehittää niin, että esimerkiksi ei-kiinteiden työpisteiden käytön ollessa perusteltua tilojen käyttö on hyvin koordinoitua ja sopivan joustavaa.
Tulevia tapahtumia
- 6.-7.6.2025 YLL-seminaari Vanajanlinnassa
- 29.-30.8.2025 UEF-YLL:n syysretki Kolilla
- 12.11.2025 OAJ:n puheenjohtaja Katarina Murto vierailulla Joensuussa