Päivi Sihvonen

Helsingin yliopiston lehtorien kokouksissa käy monen alan asiantuntijoita, joista kaikista huokuu innostus omaan työhön. Yksi heistä pyörittää puhuessaan käsiään ja nostaa etusormensa pystyyn esittäessään tärkeän näkökulman. Kliseistä tai ei, siitä tunnistaa ranskalaisen elekielen. Esittelyvuorossa on ranskalaisen filologian lehtori Päivi Sihvonen.

Kysyn alkuun tämän hetken kuulumiset, ihan syystä.

– Vuosi on ollut poikkeuksellisen rankka, Päivi toteaa, ja tiedän kyllä mihin kaikkeen hän viittaa.

– Tapa, jolla irtisanomiset on hoidettu, tuntuu työyhteisön ilmapiirissä mutta myös opiskelijoissa. Samaan aikaan lukuisia uudistuksia valutetaan henkilöstön päälle vauhdilla. On huolestuttavaa, että tähän asti motivoituneet opettajat ja tutkijat ovat väsähtämässä. Tuntuu siltä, että henkilöstön hyvinvointi ei kiinnosta työnantajaamme, yliopistoa.

– Onneksi perustyöni, opetus on edelleen ollut yhtä antoisaa.

Päivi oli ollut vasta vuoden Helsingin yliopistossa opettajana, kun suoritin hänen ranskan syntaksin kurssinsa vuonna 1994. Se toi raamit epäloogisuuksia pursuavan kielen ympärille ja on kantanut pitkälle.

– Merci, chère professeure. Oletko yhä yhtä tiukka ja kuinka opiskelijat suhtautuvat tyyliisi?

– Oui! Eikä se ole vaikeaa! Alkuun opiskelijat saattavat hämmästyä, mutta saamani palaute vahvistaa, että selkeät pelisäännöt ja niistä kiinni pitäminen toimivat. Tämä ei tarkoita sitä, ettenkö joustaisi tarvittaessa tai kohtaisi opiskelijoita yksilöinä, hän painottaa.

– Erilaisuuden kunnioittaminen on mielestäni opetustyön perusta. Se lähtee opiskelijoiden nimien opettelusta ja jatkuu siten, että pyrin löytämään jokaisen vahvuudet ja nostamaan ne ryhmässä esiin. Tämä onnistuu, koska pidän pääosin pienryhmäopetusta, Päivi selittää ja jatkaa:

– Opiskelijat ovat matkalla asiantuntijoiksi työelämään. Yliopisto-opinnoissaan he oppivat myös työelämätaitoja. Haluan muistuttaa, että niihin kuuluu ehdottomasti monipuolinen substanssin, esimerkiksi kielen hallinta, ei vain paljon esillä olevat yhteistyötaidot. Unohtamatta tapakasvatusta.

Nyökkään innokkaasti kaikelle, etenkin jälkimmäiselle, olemmehan ranskan opettajina vahvasti kieleen liittyvän tapakulttuurin ytimessä.

Yliopiston uusi strategia on herättänyt paljon kriittistä keskustelua, mutta annetaan Päivin vielä kiteyttää:

– Työ yliopiston opettajana on ollut opiskelijalähtöistä ja heidän tarpeidensa huomioimista niin kauan kuin muistan. Siksi tuntuu täysin käsittämättömältä, että yksi strategian tavoitteista on asettaa opiskelija keskiöön aivan kuin kyseessä olisi jokin uusi asia.

Väärää sijapäätettä ihmettelee moni muukin.

Pyydän vielä Ylioppilastutkintolautakunnan ranskan kielen jaoksen puheenjohtajan näkemystä maamme kielipolitiikkaan:

– Monipuolisen kielitaidon tarpeesta puhutaan jatkuvasti ja paljon, mutta käytäntö kertoo karua kieltä. Jo kouluissa perinteisten vieraiden kielien, kuten ranskan, saksan tai italian valinta on vuosien mittaan vaikeutunut. Yhä harvempi kirjoittaa näitä kieliä ylioppilaskokeissa, mikä puolestaan heijastuu yliopistoihin. Täällä ajetaan alas oppiaineita, joilla on kysyntää yhteiskunnassamme, Päivi huokaa. Sitten nousee sormi:

– Yliopiston perinteinen tehtävä on tarjota monipuolista asiantuntemusta ja kulttuuria. Toivottavasti tämä ei kokonaan unohdu uudistusten pyörteissä!

Onneksi tulee loma. Toivon todella, että haastateltavani saisi rentoutua ajatustenkin tasolla.

– Niin. Täydellistä lomaa ei tutkijalla ja opettajalla ole. Uutta aineistoa on kerättävä ja luettava, uusia työskentelymuotoja etsittävä. Se vie meitä eteenpäin.

Kaikesta huolimatta lupaamme loppurutistuksessa toisillemme, että hyppäämme hetkeksi pois rattaista ja jatkamme syksyllä yhteistyötä.

Painavaa puhetta kokeneelta lehtorilta. Annan asioiden kypsyä mielessäni ja toivon, että lukijakin tekisi niin.

Teksti: Suvi Punkkinen Kuva: Joel Hautecœur