Seppo Sainio

Tammikuussa 2017 moni Helsingin yliopiston työntekijä palasi töihin niukan loman jälkeen. Ison Pyörän selästä oli melkein mahdotonta hypätä edes hetkeksi tiukentuneiden aikataulujen vuoksi. Tänä lukuvuonna työyhteisössämme on kannettu suurempia taakkoja kuin osattiin edes kuvitella, eikä osa ole kestänyt painolastia.

Helmikuun puolella tavoitin Helsingin yliopiston pääluottamusmiehen Seppo Sainion Kielikeskuksen saksan yksiköstä. Matkaa omasta yksiköstäni on onneksi vain kerros alaspäin. On pakko vielä palata taaksepäin ajassa.

-Viime vuosi oli ennennäkemätön Helsingin yliopiston historiassa. Tällä hetkellä on menossa viime vuoden purku, joka ei ole toteutunut kaikissa yksiköissä parhaalla mahdollisella tavalla, pääluottamusmies toteaa ja jatkaa: – Henkilöstön kuormitus ja tapa, jolla uudistukset ja irtisanomiset toteutettiin, puhuttaa vielä.

Väsyneitä ollaan, mutta onneksi löytyi pieni hetki keskustelulle, joka auttaa hahmottamaan kokonaistilannetta. Onkohan meillä jo valoa tunnelin päässä?

-Kyllä valonpilkahduksia on. Vaikka autoritäärinen johtamistapa on vielä käytössä paikoitellen, onneksi täällä näkee myös yhteisöllistä tapaa johtaa ja innostaa henkilöstöä. Se tuo hymyn pääluottamusmiehen kasvoille, vaikka huolenaiheitakin on.

-Yliopisto koostuu n. 7 500 työntekijästä, joilla on erityistä osaamista ja yksilöllisiä vahvuuksia. Nyt kuitenkin opettajista on alettu puhua resurssina. He ovat opettajia, tutkijoita, pedagogian ja oman alansa asiantuntijoita.

Itse saksan opettajana 2003 Kielikeskuksessa aloittanut Seppo on ollut luottamusmiestehtävissä 10 vuotta. Aktiiviksi häntä ei aikanaan tarvinnut rekrytoida ammattiliittoon, ja kun pääluottamusmieheksi tarvittiin sijaista ja seuraajaa, hän oli valmis tarttumaan tehtävään.

-Minussa taitaa olla vähän mielipiteeni ilmaisijan vikaa. Olen myös huomannut, että monilla ihmisillä on fiksuja, perusteltuja näkemyksiä asioista, mutta ilmaiseminen saattaa jäädä.

Yksi syy hiljaisuuteen taitaa löytyä suomalaisuudesta. Kahden kulttuurin välissä eläminen opettaa: Saksasta on tarttunut mukaan tietynlainen kriittisyys ja palautekulttuuri, jonka ylläpitämisen Seppo näkee tärkeänä. Asioihin kannattaa yrittää vaikuttaa – muutenhan ne eivät muutu.

Hei kollegat, otetaan tästä koppi (anteeksi bisnes-kieli)! Ei pidetä ajatuksiamme pään sisällä vaan keskustellaan niistä. Nyt jos koska on uskallettava olla aktiivinen.

Olen usein miettinyt miten Sepolta sujuu kahden erilaisen tehtävän, opettamisen ja ammattiyhdistystoiminnan yhdistäminen. Työpisteitä on kaksi.

– Muutama vuosi menee tottuessa siihen, että asiasta toiseen siirrytään yhden ovenavauksen tai sähköpostin klikkaamisen aikana. Kun molemmat puolet pikku hiljaa omaksuu yhdeksi tehtäväkokonaisuudeksi, huomaa käyttävänsä opetuksessa  samoja toimintatapoja kuin luottamusmiestoiminnassa: toisten kuuntelemista, kyselemistä, keskustelua, asioihin perehtymistä ja niiden esittämistä mahdollisimman ymmärrettävästi.

Seppo kehuu hyvää luottamusmiesverkostoa ja hyviä työkavereita, jotka ymmärtävät, kun saksan opettaja vaihtaa välillä työpistettä. Molemmissa tehtävissä saa myös palautetta toiminnastaan.

Luulisi, että koko yliopistotason kokoisia uudistuksia ja muutoksia on välillä ihan mahdoton hallita. Seppo toteaakin, että pienet iloa tuottavat asiat ja rutiinit ovat osoittautuneet erittäin tärkeiksi. Esimerkiksi tällainen: ensin koristreenit, sitten hyvän romaanin painikkeeksi Kismet suoraan jääkaapista.

Pitää myös olla aikaa myös sille, ettei tee yhtään mitään. Ja sitten vastapainoksi kulttuuria, musiikkia…

Tuo kaikki kuulostaa tosi hyvältä ja on omiaan pitämään kilpailukykyä yllä paljon enemmän kuin Kiky, vai mitä?

-Kiky oli kyllä turha prosessi, sillä työn tuottavuutta se ei lisää. Ehkä sen tarkoitus olikin vielä huomio pois työelämän kehittämisestä vähäksi aikaa.

Hyvät työtoverit, jos kilpailukykynne on viime kuukausina heikentynyt tai jopa kokonaan sammunut, niin ihmekös tuo on. Meillähän on vasta päättynyt ein verrücktes Jahr, käyttääkseni juuri oppimaani ilmaisua. Pidetään kiinni pikkuiloista ja riittävästä levosta.

Lopuksi vielä myönteinen ajatus:

-Toisaalta nyt on kyse rakennemuutoksista, ei perustehtävästä. Jos vain pystyy näkemään niiden yli, voi todeta että koulutusta tarvitaan aina, Seppo päättää ja samassa soikin puhelin. Luottamusmiesasioita.

Haastattelun jälkeen muistan, että perjantaina on Valon päivä. Ranskassa pidetään lettukestejä, koska lettu on auringon muotoinen. Kyllä tämä tästä. Jos nyt ei ihan innostuta, niin uskalletaan varmaan olla varovaisen myönteisiä. Helsingin yliopiston lehtorien puolesta yhä valostuvaa kevättä kaikille yliopiston työntekijöille!

Suvi Punkkinen
yliopisto-opettaja