Hämeri, Koikkalalainen, Sainio: 20 vuotta yliopistohenkilöstön puolesta

PÄÄKIRJOITUS

Lue kokonaan tästä tai siirry Acatiimin verkkoversioon

20 vuotta yliopistohenkilöstön puolesta

Professoriliiton, Tieteentekijöiden liiton ja Yliopistojen opetusalan liitto YLL:n yhteinen julkaisu Acatiimi täyttää tänä vuonna 20 vuotta. Tänä ajanjaksona lehden palstoilla on ruodittu ja läpivalaistu monet yliopistoinstituutiota ja yksittäisiä yliopistoja koettelevat ilmiöt.

Acatiimi on ollut laajalle lukijakunnalleen ikkuna yliopisto- ja tutkimusmaailmaan, yliopistojen tulosten tekemisen ja vaikuttavuuden taakse. Päätöksenteon kuten rahoituksen, lainsäädännön ja ministeriön ohjauksen vaikutukset on tehty näkyväksi lehden sivuilla, niin faktojen valossa kuin erilaisten narratiivienkin kautta. Acatiimi on kasvanut osaksi yliopisto- ja tiedemaailmaa ja on sen keskeisiä keskustelufoorumeita.

Lehden vankka asema kertoo myös liittojen merkityksestä ja yhteistuumaisuudesta. Yliopistoalan liittojen tehtävänä on opettajien, tutkijoiden ja muun akateemisen henkilöstön etujen valvominen. Sen ohella liitot edistävät opetusta ja tutkimustyötä, valvovat niiden vapautta sekä edistävät yliopistolaitoksen jatkuvaa kehittämistä.

Acatiimin ensimmäisessä pääkirjoituksessa vuonna 1997 perusteltiin liittojen yhteisen äänenkannattajan tarvetta ja liittojen yhteistyön tiivistämistä. Liittojen yleiseksi päämääräksi nostettiin: yliopistojen keskeisiä tehtäviä raatavien arvo on tunnustettava. Yliopistot olivat tuolloin myllerryksessä, määrärahaleikkaukset arkipäivää eivätkä yliopistot tai niiden henkilöstö kokeneet tulevansa ymmärretyksi. Aihe ei ole menettänyt ajankohtaisuuttaan, se on pikemminkin kasvanut. Lehden palstoilla tulevat näkyväksi monet debatit, joilla on juuret historiaan.

Vuosien varrella Acatiimista on kasvanut paljon enemmänkin kuin vain liittojen lehti tai ammatillinen edunvalvoja. Valtaosa lehdestä tehdään yleisten journalististen kriteerien mukaisesti, vaikka pienempi osa, kuten nämä pääkirjoitukset, ovat myös paikka esitellä liittojen linjauksia. Erinomaisen toimituksen sekä suomalaisen tieteen ja tiedejournalismin huippua edustavan kirjoittajapoolin ansiosta Acatiimia luetaan ja sen tietoihin luotetaan muuallakin kuin liittojen jäsenistössä. Sen jutut noteerataan usein sanomalehdissä sekä sähköisessä ja sosiaalisessa mediassa, ja veisi vain turhan paljon aikaa muistella kaikkia niitä keskusteluja tieteestä, yliopistoista ja tiedepolitiikasta, jotka on pohjustettu Acatiimissa.

Joskus lukijapalaute kertoo, että Acatiimi antaa yliopistoista ja tutkimuksen arjesta aivan liian synkän kuvan. Valitettavasti kaikki tapahtunut kehitys ei ole ollut myönteistä, ja erityisesti viime vuosina on ollut syytä olla myös aidosti huolissaan. Jos yliopistoalan liittojen julkaisema lehti ei kertoisi myös yliopistojen ongelmista, mitä olemassaolon oikeutusta sillä oikeastaan edes olisi?

Toisaalta Acatiimi on nostanut esiin myös onnistumisia ja rohkaisevia esimerkkejä, jatkuvasti myös menestyneitä yksilöitä. Tästäkin voi erityisesti huonompina aikoina tulla palautetta. Ehkä voi todeta kuten monessa muussa moniarvoisuutta vaalivassa mediassa tätä ennen: kun kritiikki on monensuuntaista, se todistaa, että ainakin jotain tehdään oikein.

Viimeisen lukijatutkimuksen perusteella Acatiimi luetaan huolellisesti, mikä on vastoin yleistä, vähitellen hiipuvaa lukutottumusten trendiä. Lehteä pidetään luotettavana, sen toimitusta ammattitaitoisena ja aiheita ajankohtaisena. Julkaisijaliittojen jäsenet pitävät lehteä halutuimpana tietokanavanaan.

Yliopisto- ja tiedepolitiikan ohella lukijoita kiinnostavat eniten yliopistojen ja tutkimuksen rahoitukseen liittyvät artikkelit sekä palkkaukseen ja työsuhteen ehtoihin liittyvä tieto. Laajasta levikistä huolimatta Acatiimi on edelleen ensisijaisesti liittojen viestintäkanava heidän omia jäseniään kiinnostavista asioista.

Kaarle Hämeri
puheenjohtaja, Professoriliitto

Petri Koikkalainen
puheenjohtaja, Tieteentekijöiden liitto

Seppo Sainio
puheenjohtaja, Yliopistojen opetusalan liitto YLL

sv | fi | en