Takana on kolme kautta OAJ:n valtuustossa YLL:n edustajana, joista kaksi kautta olen ollut 3 valtuutetun ryhmämme puheenjohtaja, kiitos luottamuksestanne valtuustovaaleissa....
Ensimmäisen periodin alkua odotellaan Oulussa sekavissa tunnelmissa. Yliopisto on linjannut, että tarpeellinen lähiopetus on mahdollista, mutta henkilömäärät, tilan koko ja...
YLL ryhmäpuheenvuoro syysvaltuusto 2020 Mitä meille korona-ajasta jää, kun rokote on käytössä ja paluu uuteen arkeen on edessä? Etätyöhön siirtyminen...
Blogi on aluperun julkaistu Tieteentekijöiden liiton sivulla. Koronavirusepidemia on tunnetusti siirtänyt monia yliopistojen toimintoja suoritettavaksi etänä. Vanhan kliseen mukainen tutkijankammio...
Mistä varhaiskasvatuksen ja muiden opettajankoulutusalojen kouluttajia yliopistoihin? Kasvatusalojen koulutuspaikkoja on lisätty yliopistoissa määrätietoisesti. Erityisesti resursseja on kohdennettu oikeutetusti varhaiskasvatukseen ja...
Kuva: Arto Alanenpää (Creative Commons) Yleishyödyllisistä toimijoista erityisesti ammattiliitot herättävät keskustelua somessa ja medioissa. Miksi? Esitän muutaman oletuksen. Ammattiliitot...
Yliopistojen strategioissa nostetaan nykyään aina erikseen esiin kansainvälisyys, vaikka akateemisen toiminnan kansainvälinen ulottuvuus on ollut olemassa niin kauan kuin yliopistoja...
Yliopistosektorin ajankohtaisia terveisiä Puheenvuoron koostivat valtuustoryhmä Erja Kosonen, Inkeri Ruokonen ja Outi Ylitapio-Mäntylä ja sen piti valtuustoryhmän pj. Erja K....
Olen opettaja. Olen kouluttautunut, laajasti lukenut, käytännöissä elävä, alati kehittävä ja vielä palavasti innostunut siitä, mitä opetan. Minä lopulta...