Photo Sign University

OAJ:n kevätvaltuusto otti kantaa korkeakoulupolitiikkaan

Suomen talouden positiiviset odotukset näkyivät puheenjohtaja Olli Luukkaisen puheenvuorossa OAJ:n valtuustossa 11.5. Kevätvaltuustossa keskusteltiin lausuntokierroksella olevista korkeakoululainsäädännön muutoksista, jotka koskettavat yliopistosektoria monellakin tavalla.

Tampere3-lainsäädäntömuutosten nimissä on mahdollisesti koko korkeakoulusektori muutoksen kourissa. Ammattikorkeakoululla ja yliopistolla on ollut selkeästi lainsäädännössä määritellyt omat tehtävänsä duaalimalliin perustuen. Tämän hallituskauden linjaukset opetusyhteistyön lähes rajoittamasta avaamisesta ovat kyseenalaisella tavalla mahdollistamassa yliopistokoulutuksen muuttamisen ammattikorkeakoulututkintojen suuntaan, ja päinvastoin.

Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen välillä tehdään yhteistyötä ja sitä on nykyisen lainsäädännön pohjalta mahdollista kehittää edelleen. Siihen molemmat osapuolet ovat halukkaita ilman yliopisto- tai ammattikorkeakoululainsäädäntöön kajoamista.

Maan hallituksen ja OKM:n linjausten perusteena näyttää olevan raha. Laatu on päässyt unohtumaan, olkoonkin, että uudistukset kiedotaan kauniisiin sanankäänteisiin laadun kehittämisestä. Esimerkiksi kielikeskusopetuksen siirtäminen ammattikorkeakouluun Lappeenrannassa näyttää perustuvan ainoastaan kustannuslaskelmiin.

Ammattikorkeakoulujen kielten opetus on sekä sopimusmääräysten että pedagogisen toteutuksen näkökulmasta sovitettu amk-tutkinon tavoitteisiin. Opetus on integroitu substanssiin ja on mahdollista toteuttaa osana amk-tutkintoa. Yliopistojen kielten ja viestinnän opetuksessa taas on aina syytä säilyttää yliopistonäkökulma ja yhteys tiedeyhteisöön. Kieltenopetuksen laatunäkökulmaa ei näytä valvovan kukaan.

OAJ ja YLL ovat jättäneet lausuntonsa korkeakoululainsäädännön uudistuksesta opetus- ja kulttuuriministeriöön. OAJ:n lausunto heijastelee YLL:n ja OAO:n (OAJ:n ammatillisten opettajien) yhteisiä näkemyksiä, joiden mukaan korkeakouluja koskevan lainsäädännön muuttaminen Tampere3:n vuoksi on tarpeetonta. Se voi myös pahimmillaan johtaa yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen tutkintotavoitteiden tarkoitukselliseen yhdenmukaistamiseen kustannussäästöjen nimissä. Henkilöstön aseman turvaamiseen ei lakiesityksessä ole kiinnitetty minkäänlaista huomiota. Uudistuksia valmisteltaessa tulee aina huomioida henkilöstön näkökulma ja uudistusten toteutuksessa turvata henkilöstön asema. YLL:n näkemyksen mukaan yliopistojen opetuksen ja opiskelun tulee aina linkittyä tiedeyhteisön toimintaan.

Keskustelu jatkuu. Kevätvaltuuston anti yliopistosektorille oli yksimielisesti hyväksytty ponsi: OAJ:n peruslinjaus duaalimallin puolustajana tulee säilyttää edelleen ja se tulee näkyä OAJ:n lausunnoissa ja toiminnassa.

Erja Kosonen
YLL-valtuustoryhmän puheenjohtaja

Kuva: 123rf

sv | fi | en