19158670 - Teamwork Concept

Korkeakoulutuksen kyläkaupassa

Tampereella aloittaa vuoden 2019 alussa uusi säätiöyliopisto, johon kuuluvat Tampereen yliopisto ja Tampereen teknillinen yliopisto. Hanke tunnetaan kuitenkin nimellä Tampere3, koska säätiöyliopiston hallintaan on tulossa myös ammattikorkeakoulu ja valmistelua tehdään kolmen korkeakoulun voimin. Tampere3 on ennen kaikkea koulutusuudistus, ja siksi se koskee monin tavoin opetushenkilöstöä.

Duaalimalli on edelleen voimassa, ja yliopistoja ja ammattikorkeakouluja koskevat omat lakinsa, mutta myös yhteisen lain perään on alettu haikailla sekä ministeriöissä että joidenkin yliopistojen johdossa.

Nyt toteutettavissa yliopisto- ja ammattikorkeakoululakien muutoksissa[1] on nostettu keskeiseksi pyrkimykseksi koulutuksen ostaminen muilta korkeakouluilta. Vaikka puhutaan koulutuksen laadun parantamisesta ja esimerkiksi työelämäyhteyksien vahvistamisesta, toimintaa ohjaa talous: koulutusta ostetaan, jos se saadaan halvemmalla kuin itse tuotettuna. Lainvalmistelijat eivät pidä todellisena uhkana sitä, että opetusta pyrittäisiin hankkimaan mahdollisimman halvalla, koska heidän mukaansa sen estävät ”korkeakoulujen sisäiset päätöksentekomekanismit, joissa henkilöstöllä ja opiskelijoilla on keskeinen rooli”. Säätiöyliopistossa näitä ”mekanismeja” on kuitenkin huomattavan vähän, ja koulutuksen järjestämistä ohjaavat taloudelliset seikat. Opetus on yliopistojen säästökohde tälläkin hetkellä.

Yliopistoissa saatetaan tulevaisuudessa tuottaa tutkintoja, joiden suorituksista peräti 49,9 prosenttia voisi olla ammattikorkeakoulusta, mutta yliopisto olisi kuitenkin vastuussa muualta ostettujenkin opintojaksojen laadusta. Tähän mennessä tutkintojen rakennetta on säädelty melko tiukasti, mutta nyt ollaan siirtymässä aikaan, jolloin tutkintojen laadunvarmistuksesta tulee entistä tärkeämpää. Miksi yliopisto-opiskelijat haluaisivat suorittaa tutkinnon, jonka orientaatio ei kaikilta osin vastaa yliopistotutkintoa? Miten he pärjäävät työmarkkinoilla, kun rekrytoidaan osaajia oman alan asiantuntijatehtäviin?

Ensimmäiseksi kaupankäynti avattiin viestintä- ja kieliopintojen osalta. Tätä tilaisuutta on käyttänyt hyväkseen esimerkiksi Lappeenrannan teknillinen yliopisto, joka luovutti kielikeskuksensa ammattikorkeakoululle.  Sama vaihtoehto on esillä Tampereella: meneillään olevissa kielikeskusten yt-neuvotteluissa on yhtenä vaihtoehtona perustaa kolmen korkeakoulun yhteinen kielikeskus ja sijoittaa se ammattikorkeakouluun. Suunnitelma saattaa näyttää toimivalta vision tasolla, mutta toteuttamisessa törmätään valtaviin käytännön ongelmiin, joista pienimpiä eivät ole erilaiset työehtosopimukset.

Korkeakoulujen erona pidetään erityisesti sitä, että ammattikorkeakoululla on tiiviit yhteydet työelämään, mutta yliopistot elävät omassa kuplassaan. Nyky-yliopistossa opetussuunnitelmat ovat kuitenkin sellaisia, että työelämäorientaatio on ennemminkin sääntö kuin poikkeus, ja sopivia sivuaineita valitsemalla tutkinnosta saa riittävän monipuolisen. Siksi herää kysymys, miksi yliopiston ylipäätään pitäisi hankkia koulutusta ammattikorkeakoulusta – tai ammattikorkeakoulun yliopistosta. Myös hallituksen esityksessä yliopistolain ja ammattikorkeakoululain muuttamisesta mainitaan uhkana se, että ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen tutkintojen sisältöjen lähentyminen saattaa vähentää ”koulutuksen monimuotoisuutta ja työelämärelevanssia”. Tämä on todellinen uhka.

Tuntuu oudolta, jos yliopistossa ei arvosteta itse suunniteltuja tutkintoja ja luoteta opetushenkilöstön ja yliopistosta valmistuvien osaamiseen. Yliopistot ovat hyvin tietoisia siitä, että ne ovat vastuussa opiskelijoistaan. Olisi sekä yliopiston että opiskelijan etu, jos opiskeluajat olisivat lyhyempiä ja entistä suurempi osa tutkinnoista saataisiin valmiiksi tavoiteajassa – tai edes seitsemässä vuodessa. Nyt selvästi alle puolet suorittaa ylemmän korkeakoulututkinnon edes seitsemässä vuodessa.

On helppo olla yhtä mieltä ministeriön kanssa: suomalaisten koulutustasoa pitää nostaa. On siksi erikoista, että tilanteen ratkaisuna pidetään yliopistojen määrärahojen leikkaamista ja yliopisto-opiskelijoiden opintotuen heikentämistä. Opiskelijat eivät halua velkaantua, joten töissä on käytävä entistä enemmän. Useimmat eivät pysty toimeentulovaikeuksien vuoksi opiskelemaan kokopäiväisesti, mutta tutkinto olisi suoritettava entistä nopeammin. Eikö voitaisi jo myöntää, että opetushenkilöstön ja opiskelijoiden hiostamisen tie on kuljettu loppuun?

Opettajan näkökulmasta korkeakoulutuksen kehittämiseen kohdistuu nyt odotuksia, tavoitteita ja suoranaisia vaatimuksia, joihin on vaikea vastata pedagogisin keinoin. Opettajanuralla kehittymisen mittarina pitäisi edelleen pitää sitä, että osaaminen omalla alalla syvenee ja että opetus perustuu tutkimukseen. Ei tunnu järkevältä hajauttaa tutkintoja ja muokata opintojaksoja niin, että ne sopisivat mahdollisimman moneen ja eritasoiseen tutkintoon.

Auli Kulkki-Nieminen,

Tampereen yliopiston opetusalan yhdistyksen puheenjohtaja

 

[1] Hallituksen esitys (HE 73, 2017 vp) eduskunnalle laeiksi yliopistolain ja ammattikorkeakoululain muuttamisesta sekä laiksi yliopistolain muuttamisesta annetun lain voimaanpanosta.

Kuva: pedrosek / 123RF Stock Photo

sv | fi | en