Kansainvälisen yliopiston vastuu

Yliopistojen strategioissa nostetaan nykyään aina erikseen esiin kansainvälisyys, vaikka akateemisen toiminnan kansainvälinen ulottuvuus on ollut olemassa niin kauan kuin yliopistoja on ollut olemassa. Akateeminen maailma ja tiede eivät ole koskaan tunteneet maiden rajoja. Suomessa opiskelee ja työskentelee tällä hetkellä tuhansia…

Lue lisää

YLL:n ryhmäpuheenvuoro OAJ:n kevätvaltuustossa 9.5.2019

Yliopistosektorin ajankohtaisia terveisiä Puheenvuoron koostivat valtuustoryhmä Erja Kosonen, Inkeri Ruokonen ja Outi Ylitapio-Mäntylä ja sen piti valtuustoryhmän pj. Erja K. Tutkimusperusteinen opetus Kiitokset puheenjohtajallemme Olli Luukkaiselle tutkimuksen nostamisesta kasvatuksen ja koulutuksen rinnalle.  Olimme YLL:n edellisessä valtuustoryhmässä valmistelleet ryhmäpuheenvuoron tutkimuksen esille…

Lue lisää

Opettajana yliopistossa

  Olen opettaja. Olen kouluttautunut, laajasti lukenut, käytännöissä elävä, alati kehittävä ja vielä palavasti innostunut siitä, mitä opetan. Minä lopulta tykkään aivan mahdottomasti opettaa. Minä sytyn opettaessani. Minä opetan opettamaan. Ja saan palautetta opetettaviltani, että myös osaan opettaa ja innostukseni…

Lue lisää

YLL:n ryhmäpuheenvuoro OAJ:n valtuustossa

Yliopistojen henkilöstö työskentelee kiivasta tahtia uudistuvassa rakenteellisessa ja tulosvastuullisuutta korostavassa ympäristössä. Uudistuksia tehdään ennen kuin aiempien uudistusten vaikutuksia on ehditty tutkia tai edes analysoida. Samaan aikaan yliopistojen rahoitusta on leikattu, ja vaikka yliopisto- ja ammattikorkeakoululain uudistuksilla on haluttu antaa korkeakouluille…

Lue lisää

Suomalaisin sopimuksin ulkomailla – ulkomaanlehtorien kirjava edunvalvontakenttä

Oma kontaktini ulkomaanlehtorien edunvalvontaan alkoi, ennen kuin olin edes aloittanut ensimmäisessä toimipaikassani. Tullessani valituksi suomen kielen lehtoriksi Szegedin yliopistoon keväällä 2003 olin raskaana. Kun ilmoitin työnantajalle jääväni ensimmäisenä vuonna lyhyelle äitiyslomalle, minulle ei hankittu sijaista vaan alettiin syyllistää työnantajalle aiheutetuista…

Lue lisää
sv | fi | en