Edessä muutosten vuosi – jälleen

Edessä muutosten vuosi – jälleen

Acatiimin pääkirjoitus 1/2015

Talouskurjuus ei ota talttuakseen. Mistä laman pitkittyminen johtuu? Syyksi on arveltu kehnoa tuottavuutta, korkeita yksikkökustannuksia sekä puutteellisesta markkinointi- ja tuotekehittelyosaamista.

Rajalliset resurssit

Rajalliset resurssit

Acatiimin pääkirjoitus 7/2014

Soutaminen ja huopaaminen yliopistojen perusrahoituksen kanssa sai jatkoa hallituksen elokuisessa budjettiriihessä. Tällä kertaa yliopistoja päätettiin pääomittaa suhteessa niiden hankkimiin yksityisiin lahjoituksiin. Lisäksi säästötoimena tehdyn indeksikorotuksen puolittamisen vaikutusta kompensoidaan kertaluonteisesti. Ennakoitavan ja vakaan rahoituksen sijaan olemme saaneet tottua lukemaan komplekseja sanajonoja erilaisista rahoitusmanöövereistä.

Henkilöstöjärjestöt ovat tärkeä osa yliopistoa

Henkilöstöjärjestöt ovat tärkeä osa yliopistoa

Acatiimin pääkirjoitus 4/2014

Henkilöstöjärjestöt ovat tärkeä osa yliopistoa

Hallituksen kehysriihessä sopimat leikkaukset merkitsevät yliopistoille entistä tiukempia aikoja. Vaikka porkkanoita yksityisen rahan keräämiseksi aseteltiinkin, vähentävät tehdyt päätökset yksiselitteisesti perusrahoitusta. Samalla ne lisäävät epävarmuutta ja kasvattavat huolta yt-kierteen jatkumisesta. Maan hallitus leikkasi jälleen painopisteenään koulutus, niin kuin kautensa jokaisena vuonna.

Yliopistoissa on jo pitkään etsitty uusia tapoja tehostaa toimintaa. Viimeisiä uutisia niukentamisesta ei todellakaan kaivattu. Mikä siis eteen?

Sivistysyliopisto

Sivistysyliopisto

Acatiimin pääkirjoitus 1/2014

Siirtyminen joulurauhasta työpaikoilla vallitsevaan työrauhaan on antanut aikaa tarkastella oman työn sisältöä ja yliopistokoulutuksesta sanottua. Yliopistojen autonomia ja tehtävien hyvä hoitaminen kirvoittaa yhä uusia analyysejä — niin kuin pitääkin. Sivistysyliopisto on eräs niistä käsitteistä, jotka kaipaavat konkretisointia joltiseenkin rakenteet edellä tehdyn yliopistoreformin jälkeen.