Älä korjaa sellaista, mikä ei ole rikki
Työehtosopimusneuvottelut yliopistosektorilla ovat takkuilleet. Kierroksen polttavimmaksi kysymykseksi nousee kysymys työajasta ja sen rajaamisesta. Peliä avasivat Helsingin, Turun ja Itä-Suomen yliopistojen rehtorit blogisarjalla, jossa työajan määrittely kehystyy huolestuneisuudella yliopiston opettajan työhyvinvoinnista. Neuvotteluilmapiirin kiristyessä kehystys on vaihtunut nykyaikaisen opetuksen monimuotoisuuden näkymättömyyteen ja työehtosopimuskirjausten vanhanaikaisuuteen.
Kontaktiopetustuntikaton historiaa on Itä-Suomen yliopiston pääluottamusmies Antero Puhakka ansiokkaasti avannut JUKO:n blogissa. Työnantajapuolen neuvottelujärjestö vaihtoehtoisia faktoja sisältävässä blogissaan sättii, että ”[..] palkansaajaliitot eivät ole osoittaneet halukkuutta päivittää kyseisiä kirjauksia nykyaikaan.”. Samoin nykyinen kirjaus työnantajapuolen neuvottelijan mukaan (Aamulehti 7.5.) ”[..]opetuksen määrän mittaaminen kontaktiopetustuntikattojen mukaan jättääkin piiloon paljon muunlaista opetusta ja opetukseen liittyviä tehtäviä.”.
Käsitys itsessään on kummallinen, koska yliopistojen arkitodellisuus on hyvin toisenlainen. Tämä on varmasti myös yliopistojen ja sitä kautta Sivistysala ry:n tiedossa. Kysyimme jäseniltä heidän opetustunneistaan ja saimme yli 350 vastausta vain muutaman päivän aikana. Tämän kyselyn tuloksena käy hyvin selväksi, että Suomen yliopistoissa kontaktiopetukseksi työsuunnitelmissa luetaan jo nyt hyvin paljon erilaisia opetuksen muotoja. Esimerkkeinä voidaan mainita ns. tavanomaisen luento-opetuksen lisäksi esimerkiksi sekä reaaliaikainen että ei-reaaliaikainen verkko-opetus, kenttäkurssit, yksilö- ja ryhmäohjaus, yhteisopetus ym. Peräti neljäsosalla kyselyyn vastanneista kontaktiopetukseksi työsuunnitelmissa luetaan myös asynkroninen verkkovälitteinen opetus, mikä lyö suoraan korville moitteita siitä, etteikö opetuksen nykyisyyttä saataisi toimimaan työehtosopimuksen nykyisillä määräyksillä.
Miksi on välttämätöntä sopia rajoista opetukselle? Yliopistollinen opetus on tutkimusperustaista, ja opettajan on välttämätöntä kehittää omaa substanssiosaamistaan alallaan sekä kehittää omaa opetustaan. Tilastokeskuksen tuoreen selvityksen mukaan opiskelijamäärä jatkaa edelleen voimakasta kasvuaan, kuitenkaan opetushenkilökunnan määrä ei kasva vastaavasti. Kasvavan opetusmäärän kattamiseksi onkin työnantajalle houkuttelevaa repiä lisää opetustunteja nykyisestä henkilöstöstä. Tällöin on pyrittävä asettamaan rajat sille, kuinka paljon opettajan 1 612 tunnin kokonaistyöajasta voi olla opetusta ja ohjausta.
Hyvä lähtökohta sopimiselle on nykyinen 394 tunnin määräys kontaktiopetustunneista. YLL:n silloinen puheenjohtaja Vesa Kulmala totesi jo vuonna 2002 Acatiimi-lehdessä, että ”[..] Luentojen, demonstraatioiden, harjoitusten ja seminaarien rinnalle on tullut monia muita opetusmuotoja alkaen harjoituskirjoituksista, väittelytilaisuuksista, etä- ja monimuoto-opetuksesta sekä verkko-opetuksesta aina useamman opettajan pitämään kurssiin. Näiden tuloa on varmaan vauhdittanut työaikasopimuksen joustavuus.” (tummennus tämän blogin kirjoittajan). Puheet takertumisesta johonkin luokkahuonemalliin kertoo vain väittäjänsä historiantuntemuksen puutteesta.
Vaikka on selvää, että työehtosopimusmääräyksiä on syytä kehittää, sitä voi tehdä yhteistyössä työntekijöiden kanssa, ei poistamalla viimeisiä rajoja tai käydä varjonyrkkeilyä vanhojen haamujen kanssa. Kaikkia työnantajan neuvottelujärjestön peräänkuuluttamia toimia voidaan tehdä jo nyt nykyisen työehtosopimuksen puitteissa. Vanhan viisauden mukaan älä korjaa sellaista, mikä ei ole rikki. Tai ainakaan älä korjaa niin, että se menee enemmän rikki.
Santeri Palviainen, puheenjohtaja, Yliopistojen opetusalan liitto YLL
