
Uudet OAJ-valtuutetut: rakenteellinen häirintä pois työpaikoilta
OAJ:n uusi valtuusto aloitti nelivuotiskautensa kevätkokouksessaan 9.–11.5.2022.
Ensimmäisenä merkittävän päätöksenään valtuusto valitsi OAJ:n puheenjohtajaksi seuraavalle nelivuotiskaudelle Akavan työmarkkinajohtaja, varatuomari ja tanssinopettaja Katarina Murron. Katarina Murto aloitti tehtävässä 11.5. valtuuston kokouksen päätyttyä. Onnittelut vielä Katarinalle ja kiitokset Olli Luukkaiselle hyvästä työstä viimeisten 12 vuoden aikana OAJ:n puheenjohtajana.
YLL nosti valtuustossa ryhmäpuheenvuorossaan esiin, että OAJ:n tulee jatkaa vahvaa koulutus- ja tiedepoliittista vaikuttamista. Kasvatukseen, koulutukseen ja tieteeseen sijoitettu pääoma palaa takaisin talouteen – korkoineen. Näin ollen on tärkeää myös korostaa koulutuspolun eheyttä varhaiskasvatuksesta yliopistoon.
Työntekijöiden työhyvinvointi ei ole keneltäkään pois, vaan kasvaa korkoa sekin. YLL toi ponsiesityksenä esiin opetushenkilöstön työhyvinvointiin ja työrauhaan liittyen akateemisen häirinnän. Asia linkittyy myös opetustyön arvostamiseen yliopistossa ja OAJ:n työelämäedunvalvontaan. Ponsiesitys hyväksyttiin niin, että OAJ ryhtyy toimiin korkeakouluissa tapahtuvan rakenteellisen häirinnän tunnistamiseksi ja poistamiseksi.
Opetusministeri Li Anderssonilta YLL:n valtuutetut kysyivät, mitkä ovat opetusministerin työkalut opetushenkilöstön työhyvinvoinnin lisäämiseksi. Korkeakoulutuksen ja tutkimuksen visiotyössä asetetaan tavoitteeksi, että korkeakoulut ovat Suomen parhaita työpaikkoja vuonna 2030. Tässä on paljon tehtävää edessä. Vaikka kysymys kuului enemmän tiede- ja kulttuuriministeri Honkosen tontille, ministeri Andersson mainitsi demokratian merkityksen yliopistoissa ja huomion kiinnittämistä henkilöstöresursseihin työhyvinvoinnin parantamiseksi.
YLL:n valtuustoryhmä
Seppo Sainio, YLL:n valtuustoryhmän puheenjohtaja
Mari Suonio
Lenita Hietanen
Kuva: Lenita Hietanen