Työaikasyöpöt tutuiksi

Ensimmäisen periodin alkua odotellaan Oulussa sekavissa tunnelmissa. Yliopisto on linjannut, että tarpeellinen lähiopetus on mahdollista, mutta henkilömäärät, tilan koko ja etäisyydet on huomioitava. Huolimatta siitä, miten koronatilanne kehittyy, olen jo ensimmäisistä lomanjälkeisistä työpäivistä lähtien kauha ojossa syöttänyt työaikaani erilaisiin ammottaviin kitoihin.

Kaunis ajatushan se on, että korkeakoulussa opettaja voisi keskittyä vain omaan perustyöhönsä: opetuksen ja oppimisen kehittämiseen, opetuksen suunnitteluun, opettamiseen ja arviointiin. Ei kyllä tullut urani alussa mieleenkään, että työni on täynnä hirviöitä! Työaikasyöppöjä, joiden pohjattomiin kitoihin uppoaa tunti toisensa perään.

Nyt opetustavan valinnasta näyttää tulevan uusi monsteri, sillä vaikka vastuuopettajana päätän lähi- ja etäopetustavan väliltä, valintani on oltava linjassa muun kieliryhmän ja koko yksikköni kieli- ja viestintäkoulutuksen opetuksen kanssa. Meidän pitää pohtia ryhmä- ja tilakokoja sekä etäisyyksiä. Voin jo nyt sanoa, että opetustilamme eivät riitä esimerkiksi kahden metrin etäisyyksiin opiskelijoiden välillä. Minua ei myöskään houkuta maski päällä opettaminen; en näe opiskelijoiden ilmeitä, en kuule ja minua ei kuulla kunnolla. Pitää ilmeisesti alkaa suunnitella vuorovaikutustaitojen kurssitarjontaamme Viesti silmillä -kurssia.

Opetustapamonsteri onkin oikea pirulainen, sillä valinta lähi- ja etäopetuksen välillä ei vielä riitä. Minulta vaaditaan myös verkko- ja hybridiopetusta. Verkko-opetus nyt ei sinänsä ole mikään uusi juttu, sillä kieliryhmämme on tarjonnut verkkokursseja jo kauan. Verkkokurssien määrää pitäisi kuitenkin Oulun yliopistossa kasvattaa todella selvästi: vuonna 2024 jo puolet kursseista pitäisi olla verkossa.

Hybridiopetus kuuluu puolestaan ”varsin järkevää, mutta mitenpä toteutat järkevästi” -laariin. Hybridihypetyksessä tuppaa unohtumaan se, että opetus ja oppiminen vaativat kahta rinnakkaista opetussuunnitelmaa. Hyvin harvoilla kursseilla oppimistilanteet ovat sellaisia, että opettaja vain siirtää tietoa opiskelijoille pelkästään luennoimalla. Toki näin voi olla massaluennoilla, mutta kyllä sielläkin vuorovaikutusta tarvitaan ja kaivataan. Miten siis teet opettajana oppimistilanteesta miellyttävän, jos osa opiskelijoista on etänä ja osa paikalla? Aika iso haaste. En sanoisi, että mahdoton, mutta nykyinen salivarustus ja -tekniikka ei tähän taivu. Ei nimittäin riitä, että etäopiskelijat ovat mukana jossain bittiavaruudessa opettajan läppärillä tai salin koneella. Kaikkien opiskelijoiden on nähtävä ja kuultava toisensa, opettajan on nähtävä kaikki opiskelijansa. Etäopiskelijoilla on oltava siis kamerat auki. Opetustiloissa puolestaan 360 asteen pyörivät kamerat ovat jo hyvä alku.

Opetusmuotojen valinnassa pitäisi pysähtyä pohtimaan myös opiskelijakokemusta. Miten opiskelija handlaa tilanteen, jossa hänellä on samana päivänä lähi-, etä- ja mahdollisesti vielä verkko-opetustakin? Onko korkeakouluissa tiloja tähän tarpeeseen vai laitammeko opiskelijat ravaamaan eri paikkojen väliä? Tietysti jos opetusta on jo lähtökohtaisesti useammalla kampuksella, tilanne ei ole kovin uusi. Toivottavasti opiskelijat myös ymmärtävät sen, että kovin yksittäisiä toiveita opetuksen toteuttamisessa ei voida täyttää; jos esimerkiksi 20 opiskelijan lähiryhmästä kaksi vaatii saada etäopetusta, niin melkoinen supermegaope kyllä olet, jos tähän pystyt suostumaan.

Kieli- ja viestintäkoulutus, kielikeskukset tai muut vastaavat yksiköt tarjoavat tutkintoihin kuuluvia yleisiä kieli- ja viestintäopintoja. Tämä tarkoittaa sitä, että yksikkö yleensä palvelee koko korkeakoulua, yliopistossa kaikkia sen tiedekuntia. Itse esimerkiksi opetan neljässä tiedekunnassa. Lukujärjestyshaasteet ovat jokavuotinen koetus huolimatta kiinteistä opetusajoista eli sloteista. Joskus slotit toimivat, joskus eivät. Ainakin Oulussa kieli- ja viestintäkoulutuksen opettajat säätävät lukujärjestyksiään itse. Toki me saamme valmiit lukujärjestykset lukujärjestyksen hallintaohjelman kautta, mutta ne eivät toimi päällekkäisyyksien takia. Säätäminen aloitetaan tammikuussa ja se loppuu syyskuussa, jos silloinkaan. Toivottavasti opettajat muualla Suomessa pääsevät helpommalla, mutta meillä lukujärjestystyö on oikea emähirviö!

Lukujärjestysohjelman ohella aikasyöppöjä ovat monet muut ohjelmat ja järjestelmät, jotka eivät aina vain toimi. Kuka oikeasti on onnistunut tekemään matkalaskun kertarykäykseltä nappiin? Minä käytän työssäni vähintään 13 erilaista työtilaa, järjestelmää ja ohjelmaa. Suurin osa näistä on työni kannalta välttämättömiä, joten luulisi niiden toimivan hyvin, mutta eipä vaan. Näin lukuvuoden alussa olisi ensisijaisen tärkeää, että opiskelijat löytävät oikeat tiedot kursseista, mutta läheskään aina syötetyt kurssitiedot eivät jostain syystä päivity esimerkiksi Peppiin ja niinpä kurssin vastuuopettajana joudun jatkuvasti seuraamaan tilanteen kehittymistä erilaisilla ilmoittautumisalustoilla ja tekemään toistuvasti korjauspyyntöjä.

Työajan kannalta merkittävää on myös se, että yleensä valmiita opetusmateriaaleja ei ole, vaan ne tehdään tai haetaan internetin avoimista oppimateriaaleista itse. Jos kävisi aivan älytön tsägä ja jotain valmista löytyisi, sekin pitää pedagogisoida opetukseen ja oppimiseen sopivaksi. Viestintätaitoja opettaessani minun pitää olla jatkuvasti ajan tasalla siitä, mitä tehokas viestintä tarkoittaa, mitä vaatimuksia työelämä viestintätaidoille asettaa ja millaisia välineitä käytetään. Materiaalia ja menetelmiä pitää siis päivittää säännöllisesti. Perinteisten esseiden ja esitysten tilalle ovat tulleet esimerkiksi infograafit ja podcastit. Lisäksi opetusmateriaalin saatavuusvaatimukset tiukentuvat koko ajan: materiaalit tulee olla kaikenlaisten oppijoiden saatavissa, joten esimerkiksi tekstien muotoon ja käytettävyyteen sekä opetusvideoiden tekstitykseen tulee kiinnittää yhä enemmän huomiota.

Kaikista hirveyksistä huolimatta työni on antoisaa ja pidän siitä, mitä teen. Työkaverini ovat iso ilo ja tuki. Oma opettajuuteni ja ammattitaitoni myös kehittyvät jatkuvasti, ja voin olla opiskelijoille oppimisen mahdollistaja. Omalla tavallani, mutta hyvään akateemiseen tapaan nojautuen ja hirviöille tassua lyöden.

Kaija Oikarainen, suomen kielen ja viestinnän yliopisto-opettaja

Oulun yliopiston kieli- ja viestintäkoulutus

Kuva: ”Me Working At Home” by Mark Turnauckas is licensed under CC BY 2.0