Korkeakoulutuksen ja tutkimuksen visiotyöstä tuli farssi

Yliopistolain vaikutusten arvioinnissa vuonna 2015 nousi esiin aito tarve vahvistaa yliopistokollegion asemaa ja henkilöstön osallisuutta päätöksentekoon. Tällöin OKM ja opetusministeri Grahn-Laasonen totesivat ykskantaan, että yliopistolakia ei muuteta, vaikka ilmi olikin tullut ilmeinen epäkohta. Perusteluna ilmoitettiin, että lakipykälillä ei voida ketään pakottaa yhteistyöhön. Halun toiminnan parantamiseen täytyisi lähteä toimijoista itsestään. Sen jälkeen asia onkin vaiettu kuoliaaksi, vaikka yliopistokollegion ja henkilöstön aseman vahvistumisesta ei ole mitään näyttöä.

OKM:n korkeakoulutuksen ja tutkimuksen visio 2010 -työssä puolestaan yliopistolain ja ammattikorkeakoululain yhdistämistä ei ole tuotu keskusteluun. Lakien yhdistäminen nousi julkisuuteen 4. syyskuuta opetusministerin haastattelussa.

Jostain syystä OKM:n ja opetusministerin on kuitenkin vallannut kiihkeä innostus hakea tukea ja kannatusta lain muuttamiselle. Visiotyön päätösseminaarissa 8.9.2017 Helsingin Pörssitalossa Unifi ja Arene ilmoittautuivat välittömästi lakimuutoksen kannattajiksi. Sivulauseessa kävi ilmi, että tietenkin myös lain sisältö on tärkeä. Näiden puheenvuorojen jälkeen OKM kiirehti toteamaan, että lakimuutokselle näyttää olevan yksimielinen kannatus. Lakimuutoksen valmistelu voitaisiin aloittaa välittömästi visiotyön päätyttyä.

Olisi tärkeää tietää, mitkä yliopistot ovat tietoisia henkilöstönsä ja opiskelijoidensa kannasta korkeakouluvisioon tai lainsäädännön yhdistämiseen. Miten henkilöstön ja opiskelijoiden näkökulma näkyy yliopistojen virallisissa kannoissa tai epävirallisessa vaikuttamistyössä?

Käytin visiotyön päätöstilaisuudessa puheenvuoron, jossa otin selkeästi kantaa lakimuutosta vastaan käytettävissä olevien tietojen valossa. Lakimuutoksen kannattaminen olisi täydellinen blanco-shekki.

Korkeakoululakien yhdistäminen on myytävä yliopistolaisille paljon nykyistä paremmin ja konkreettisemmin. On jäänyt täysin epäselväksi, miten yhden korkeakoululain alaisuudessa toimiminen parantaisi sellaisia visiotyön tavoitteita kuin korkeakoulujen kansainvälisyyden ja kilpailukyvyn paraneminen, tai mitä tarkoitetaan opetuksen ja tutkimuksen näkökulmasta nopeudella ja reagointikyvyllä? Näitä toiveita lakimuutokseen nyt ladataan.

Yliopistojen uudistamisen keskiössä on oltava opetus, tutkimus ja opiskelijat. Kahdesta ensimmäisestä ei visiotyöpajoissa ole käytetty puheenvuoroja juuri lainkaan. Joustavat opintopolut ja tutkintojen modulaarisuus ovat nousseet esiin, mutta niiden yhteys viime hetkellä esitettyyn lakimuutokseen on ohut. Valmistelussa on nimittäin parhaillaan myös lakimuutos korkeakoulujen opetusyhteistyön edistämisestä, jolla jo vastataan tähän haasteeseen.

Miksi lait nyt halutaan väkisin yhdistää? Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen tutkinnot ja rahoitusmallit pidettäisiin joka tapauksessa erillään. (Poliittisiin lupauksiin tosin meni luotto sen jälkeen, kun yliopistolakiin kirjattu rahoitusindeksi yksinkertaisesti poistettiin laista.)

Visioseminaarissa kansliapäällikkö kertoi, ettei tiedetä tarkalleen, mitä uudelta lainsäädännöltä halutaan. Tärkeätä on, että vähennetään sääntelyä ja mahdollistetaan asioita. Sitäkään ei tiedetä, mainittaisiinko yhteisessä korkeakoululaissa yliopistot nimeltä. Ammattikorkeakouluja ei mainita amk-laissa, vaan ammattikorkeakouluna toimitaan toimilupamenettelyn kautta. Saataisiinko siis amkit lakiin, vai pudotetaanko yliopistot pois?

Pohdin, miksi ministeriö ja korkeakoulujen johto tyrmäävät kaikki esiin nostetut lakimuutokseen liittyvät uhat. Niitä ei kerta kaikkiaan ole. Mielestäni meille tärkeiden lakien muuttamista ei voi kuitata näin. Kriittiset huomiot ja uhat tulee ottaa vakavasti ja hakea niihin ratkaisuja yhteistyössä.

Korkeakoulujen profilointityön ja omistusjärjestelyjen kiihtyminen entisestään sisältää mielestäni jonkinasteisia riskejä. Jo nyt opetus- ja tutkimustyötä on häirinnyt hyvinkin kymmenen vuotta käynnissä ollut rakenteellinen muutos.

Selkeänä uhkana sen sijaan näen sen, että yhden lain alla toimittaessa pyrittäisiin ensisijaisesti hakemaan kustannustehokkuutta toimintaan, etenkin kandikoulutukseen ja tutkintoon kuuluviin kieli- ja viestintäopintoihin. Säästöissä ei ole mitään vikaa, mutta siinä on, että ne menevät koulutuksen laatukysymysten ja tutkimusperustaisen opetuksen edelle, pitkäjänteisestä tutkimustoiminnasta puhumattakaan.

Pidän selvänä, etteivät yliopistojen ja amkien tehtävät ja profiilit tule säilymään kirkkaina, jos siirrymme yhden korkeakoululain alle. Moni koulutuksenjärjestäjä tulee maksimoimaan rahoitusmallien mukaiset tulovirrat kaikin käytettävissä olevin keinoin. Paikoitellen tullaan vaateet koulutuksen laadusta hiljentämään autoritatiivisella hallintojargonilla.

Henkilöstön asemasta korkeakoulusektorin muutoksissa ei puhuta sanaakaan, ellei asiasta erikseen kysytä. Opettajien ja tutkijoiden sekä muun henkilöstön näkemysten ohittaminenkin on pelottavan tuttua.

Tuliko visiotyöstä sitten farssi? Kyllä. Farssin siitä tekee se, että visiotyön lopputuloksena puskista nousee viime metreillä korkeakoululakien yhdistäminen. Rakenteesta – esimerkiksi ammattikorkeakoulujen määrästä – ei sanota mitään. Ainoastaan, että nyt saa tehdä mitä tahansa.

Seppo Sainio
puheenjohtaja
Yliopistojen opetusalan liitto YLL

Kuva: Copyright: www.123rf.com/profile_alinoubigh