Opetus monimuotoistuu – taipuuko työehtosopimus?

Opetusalojen työehtosopimuksissa määritellään työaikoja eri tavoin. Monissa tapauksissa työehtosopimus määrittelee hyvin tarkasti opetuksen määrän, palkan ja palkkaan vaikuttavat lisät.  Esimerkiksi kunta-alan työehtosopimus määrittelee, että peruskoulun äidinkielen ja kirjallisuuden aineenopettajan viikoittainen opetusvelvollisuus on 18 tuntia.

Yliopistojen työehtosopimus on tunnetusti väljempi. Siinä on opetus- ja tutkimushenkilöstön vuotuiseksi työajaksi määritelty 1624 tuntia, joista opetustuntien maksimimäärä on 396 tuntia. Intuitiivisesti on suhteellisen selvää, mitä sillä tarkoitetaan: ilman tutkimus- tai muita tehtäviä opettaja viettää opiskelijoiden kanssa suljetussa luokkahuoneessa lukujärjestykseen merkittyinä aikoina maksimissaan 396 tuntia.

Kuitenkaan tämä määritelmä ei ota huomioon opetuksen monimuotoisuutta. Kaukana ovat ajat, jolloin opetuksessa opettaja luki ääneen luennon tekstin ja ohjaus sitä, että professorin vastaanottotunnilla haettiin opinnäytetyön aihe. Monimuoto-opetuksen lähtökohta on, etteivät opetus ja oppiminen ole sidottuja tiettyyn aikaan ja paikkaan kuten perinteinen luokkahuoneopetus. Tämä sisältää itsessään haasteen mitoitukselle, joka on edelleen tuntiperustainen. Kuitenkin opetustuntikatto on olemassa opettajan suojelemiseksi; tällainen suoja tulee olla myös digitaalisena aikana, jotta työn määrä pysyisi kohtuullisena. Myös ohjaus tulee nähdä opetuksena. Tästä on yliopistoissa vaihtelevia käytänteitä: ohjaus voi olla perinteistä kasvokkain tapahtuvaa yksilöohjausta, mutta myös erilaisten elektronisten välineiden kautta annettua yksilö- tai ryhmäohjausta.

Opetuksen kehittäminen on jokaisen opettajan työssä keskeinen elementti omaa ammattitaitoa. Kuitenkin kurssin suunnittelussa erilaiset uudet avaukset vaativat merkittäviä määriä resursointia, jota ei välttämättä työsuunnitelmassa huomioida. Samoin aiemmin mainitut ohjauksen tai monimuoto-opetuksen menetelmät eivät suoraan käänny työehtosopimuksen kontaktiopetustunneiksi. Peruslähtökohtana tulee olla, että kaikki tehty työ on työsuunnitelmassa läpinäkyvästi määritelty. Vaikka ehkä ei ole mielekästä, että jokaiselle erilliselle työtehtävälle määriteltäisiin valtakunnallinen kerroin tai korvaus, olisi kuitenkin paikallaan keskustella, onko opetustunnin määritelmä avattavissa siten, että se kattaisi myös muun kuin luokkahuoneessa tehdyn opetustyön.

Myös opetuksen valmistelun mitoitus on olennainen. Uusi hyvä työkalu tehdyn työn näkyväksi tekemiseen on OAJ:n lanseeraama Vipu-sovellus, joka on käyttökelpoinen työkalu kaikilla koulutusasteilla. Vipu-työkalussa opettaja voi itse syöttää tekemänsä työtunnit ja jaotella ne erilaisten työtehtävien mukaan.

Santeri Palviainen
yleisen kielitieteen lehtori
Oulun yliopiston opetusalan yhdistyksen puheenjohtaja