Kieli- ja viestintäopinnot vahvistavat yliopistokoulutuksen laatua

Kuluvan lukuvuoden alusta lukien yliopistoilla ja ammattikorkeakouluilla on ollut mahdollisuus hankkia tutkintoon kuuluva kieli- ja viestintäopetus toiselta korkeakoululta. Opetuksen ulkoistamisella on heijastumia opetuksen ja tutkinnon laatuun. Kielikeskuksesta luopuminen merkitsee samalla luopumista osaamisesta ja palveluista, jotka ovat olleet laajemminkin yliopistoyhteisön käytettävissä.

Kieli- ja viestintäopetuksen ulkoistaminen toiselle korkeakoululle on erityisen ajankohtainen asia Lappeenrannassa, jossa Lappeenrannan teknillinen yliopisto (LUT) ja Saimaan ammattikorkeakoulu Saimia ovat selvittäneet kielikeskusopetuksen järjestämistä yhden korkeakoulun toimesta. Tampere3-yhteistyön tarpeisiin tehdyssä yliopistolakiluonnoksessa mennään puolestaan vieläkin pidemmälle. Siinä mahdollistettaisiin myös muun yliopisto-opetuksen hankkiminen toiselta korkeakoululta.

Yliopistolakia muutettiin 1.8.2016 alkaen lisäämällä 7a §:

Yliopisto voi järjestää kielten ja viestinnän opetuksensa yhteistyössä toisen yliopiston tai ammattikorkeakoulun kanssa tai hankkia sen joltakin näistä. Yliopiston ei tarvitse koulutusvastuunsa toteuttamiseksi järjestää omaa opetusta näiltä osin.

OAJ:n lausunnossa 7.4.2016 todettiin, että esitetty lakimuutosesitys on liian epämääräinen ja väljä. Henkilöstövaikutusten arviointi oli puutteellinen, eikä vaikutuksia henkilöstön määrään ja työsuhteisiin käsitelty riittävällä tasolla. Epäselväksi jäi myös, mitä konkreettista lisäarvoa ja missä laajuudessa uudistus tuottaisi.

Ensimmäisenä suomalaisena korkeakouluna Lappeenrannan teknillinen yliopisto ilmoitti haluavansa ulkoistaa kieli- ja viestintäopetuksen. Tässä yhteydessä ammattikorkeakoulu Saimialle luovutettaisiin yliopiston arvokkainta resurssia, opettajia ja heidän osaamistaan.

Henkilöstö on ehkä perustellustikin huolissaan siitä, onko opetuksen ulkoistamisen todellisena tavoitteena työehtojen muuttaminen. Voiko ammattikorkeakoulujen työehtosopimukseen piiriin siirtyvältä yliopiston opettajalta vaatia selvästi enemmän opetusta, vaikka työ tehdäänkin yliopiston opetussuunnitelmien ja osaamistavoitteiden mukaisesti?

Yhteistyön lisäämisen alkuperäisenä tavoitteena oli etsiä kustannustehokkuutta ja synergiaa korkeakoulujen yhteisestä infrastruktuuria. Lisäksi tavoiteltiin harvinaisempien kielten opetustarjonnan lisäämistä. Missään tapauksessa uudistuksen tavoitteena ei OAJ:n lausunnon mukaan saa olla työntekijöiden irrottaminen työehtosopimusten piiristä tai työn tekemisen ehtojen tarkoituksellinen heikentäminen.

Mainittakoon, että tarkoitus ei ole tässä tehdä vertailua yliopiston ja ammattikorkeakoulun työehtosopimuksen ”paremmuudesta” tai ”heikommuudesta”. Pikemminkin on niin, että sopimukset on mitoitettu kyseisen korkeakoulusektorin työtä vastaavaksi. Näiden työaikamääräysten ja palkkauksen piirissä annetaan opetus ja tehdään muut opetushenkilöstön työt.

Mikäli yliopiston opettajat siirrettäisiin toisen työehtosopimuksen piiriin ja pyrittäisiin lisäämään yksittäisen opettajan opetusmäärää­, muuttuisivat opettajan työn sisältö ja työn järjestelyt merkittävällä tavalla. Opettajan vuosittaisen opetusmäärän lisääminen vähentäisi opetuksen valmisteluun, kehittämiseen ja opiskelijoiden ohjaamiseen varattavaa aikaa. Tällöin opetusta hankkivan korkeakoulun tulisi selventää – myös opiskelijoille – mitä vaikutuksia tällä toteutuessaan olisi tutkintotavoitteiden saavuttamiseen ja opetussuunnitelman toteutumiseen. Ei kai ole perusteltua esittää, että opettajan siirtäminen toisen sopimuksen piiriin muuttaisi hänen työnsä luonnetta ja työn tekemiseen varattavaa aikaa? Jos kustannustehokkuutta ja synergiaa tavoitellaan, niitä tulee etsiä muualta kuin työsuhteen ehtojen yksipuolisesta muuttamisesta.

Tyypillisesti opiskelijat saavat kandivaiheessa perusvalmiudet tieteelliseen ja akateemiseen työelämään orientoivaan viestintäosaamiseen. Maisterivaiheessa viestintätaitoja syvennetään ja monipuolistetaan. Tavoitteena on kyky viestiä oman alan kysymyksistä erilaisille kohderyhmille ja yhteistyökumppaneille kotimaisissa ja kansainvälisissä ympäristöissä. Jatko-opinnoissa keskiössä on monipuolinen viestintätaito vaativissa, monialaisissa asiantuntijatehtävissä. Tavoitteena on laaja-alainen (tiede)viestintäosaaminen kotimaisilla ja vierailla kielillä. Tieteellisen kirjoittamisen valmennuksella on oma merkityksensä myös opiskelijoiden opinnäytetöiden valmistumisen ja opiskelijan 55 op:n vuositavoitteen saavuttamisen kannalta.

Kielikeskukset ovat kehittämistoiminnassaan yhä enemmän pyrkineet siihen, että tutkintoihin kuuluvat kieli- ja viestintäopinnot integroidaan substanssiopetukseen. Niitä ei nähdä irrallisena osana tutkintoa eikä opiskelijan muusta osaamisesta erillisenä saarekkeena. Yhteys pääaineeseen vaatii vuorovaikutusta ja pitkäjänteistä yhteistyötä tiedekuntien ja koulutusohjelmien kanssa, usein myös yksittäisten substanssiopettajien kanssa. Ulkoistamisen eräs uhka on, että tämä kehitys pysähtyy tai ottaa askelia taakse.

Lakiehdotuksessa todetaan, että uudistuksella tavoitellaan kieltenopetuksen laadun ja taloudellisuuden lisääntymistä sekä opetusresurssien parempaa käyttöä. Lappeenrannassa on jo todettu, että entisellä kieltenopetukseen käytetyllä euromäärällä hankitaan laajempi kurssi- ja kielivalikoima. Miten tämä konkreettisesti tehdään? Ovatko kyseessä tilasäästöt vai suurennetaanko opetusryhmiä yleistämällä kieltenopetus kaikille yliopiston ja ammattikorkeakoulun opiskelijoille sopivaksi? Tutkintojen laatua se ei ainakaan palvelisi. ­Vai onko tarkoitus kuitenkin ensi sijassa hyödyntää työehtosopimusten eroja yllä kuvatulla tavalla?

Opettajat ammentavat ammatillista osaamistaan heille suunnatusta koulutuksesta, jota järjestetään paljon vertaistoimijoiden kesken työpaikan sisäisesti. Osa kielikeskuksen opettajista tekee omaa tutkimusta tai kuuluu tutkimusryhmään. Verkostot ja työn yhteisöllinen kehittäminen ovat opettajalle tärkeitä. Resurssien vapauttamisella tämänkaltaiseen työhön edistetään koulutuksen laadun parantamista.

Korkeakoulujen välisen yhteistyön lisääminen voi olla keino tehostaa resurssien käyttöä. Opetuksen kokonaan ulkoistamiseen kuitenkin liittyy kysymyksiä ja uhkia. Tilanne on huono, jos kielikeskusopetus nähdään jonkinlaisena muodollisena kurssittamisena ilman selkeää yhteyttä tutkinnon muihin osiin. Jos opettaja toimii yliopiston ulkopuolella, kasvaa riski, että opiskeltavien taitojen yhteys tutkintoon katkeaa. Tällöin opettaja jää helposti yliopistotyöyhteisön, yliopiston tapahtumien ja tiedonkulun ulkopuolelle.

Ulkoistamista suunniteltaessa on pystyttävä vastaamaan ainakin seuraaviin kysymyksiin. Miten kielikeskusopettajien etäännyttäminen yliopiston koulutusohjelmista ja opiskelijoista palvelee opetuksen laadun kehittämistä ja varmistamista? Miten yliopiston ulkopuolelta käsin kehitetään esimerkiksi tieteellisten tekstilajien ominaispiirteiden ja tieteellisten konventioiden opiskelua? Entä miten suunnitellaan ja kehitetään kirjoittamisen kursseja gradun ja väitöskirjan tekijöille? Miten yhteyden heikentyminen tiedekuntiin heijastuu kursseihin, joilla opiskellaan tieteen tulosten popularisointia tai tieteenalan konferensseissa esiintymistä? Miten toimii yhteistyö yliopistopedagogiikan toimijoiden kanssa, kun opettaja toimii yliopiston ulkopuolella? Mikäli korkeakoulujen yhteisiä opetusryhmiä perustetaan, yhdenmukaistetaanko korkeakoulujen opetussuunnitelmia ja opiskelun arviointia? Lain perusteluissa (HE 66/2016) todetaan: ”Vastuu opetussisällöstä olisi edelleen tutkinnon myöntävällä, eli opetuspalvelua hankkivalla yliopistolla, joka päättäisi normaaliin tapaan johtosääntönsä mukaisesti opetussuunnitelmasta ja kurssien osaamistavoitteista.”

Tutkintoihin liittyvien kysymysten ohella on ratkaistava monia käytännön asioita. Eroja voi olla korkeakoulujen ilmoittautumisjärjestelmissä, lukujärjestysautomatiikassa, opintopistemäärissä ja lukuvuoden pituudessa.

Opetuksen pitkäjänteisen kehittämisen näkökulmasta olennaista on työsuhteiden vakaus. Työaikamääräysten on tuettava työlle määritettyjen tavoitteiden saavuttamista. Henkilöstön sitoutumisella ja motivaatiolla on merkitystä työn laadulle. Työntekijän on hyvä saada kokea, että hän on osa organisaatiota ja yhteisöä, jossa tekee työtä, ja että organisaatio arvostaa hänen työtään.

Työssä tapaamani ihmiset kuvaavat kielikeskusopiskelun tuottamaa osaamista seuraavasti:

”On kyettävä menemään iltaisin tuntemattoman ihmisen kotiin keskustelemaan perheestä, kulttuurista ja elämästä yleensä, ja neuvottelemaan aamulla työnantajan puolesta – vieraalla kielellä.”

”5 vuotta työelämässä olleet korostavat, että ratkaisevaa työelämässä eivät ole kovat substanssitaidot, vaan kieli- ja viestintätaidot, ihmissuhdetaidot ja verkostoituminen.”

Lappset Group Oy:n hallituksen puheenjohtaja Johanna Ikäheimo kertoo Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n henkilöstö- ja koulutustiedustelussa 2013: ”Englannilla voit ostaa, mutta muilla kielillä myyt”.

Samassa EK:n tiedustelussa, johon vastasi yli tuhat yritystä, kuvataan kieli- ja viestintätaitoja työelämän perusvaatimuksina ja pidetään niitä keskeisinä rekrytointikriteereinä substanssitaitojen ohella. Tiedustelun mukaan yrityksillä on kasvava tarve useamman vieraan kielen taitajille. Tärkein syy on yritysten toimintaympäristön ja liiketoiminnan yleinen kansainvälistyminen.

Ikäheimon mukaan esiintyminen ja argumentointi ovat työelämän tärkeimpiä taitoja: ”Kun osaa kielen, pääsee sisälle myös paikalliseen kulttuuriin. Näillä seikoilla on suunnaton merkitys bisneksessä.” Vakuuttava asiantuntijuus vaatii vuorovaikutustaitoja.

Kielitaito on luokiteltu kansallisissa ja kansainvälisissä yhteyksissä tulevaisuuden avaintaidoksi. Johdon ja asiantuntijoiden lisäksi suorittavan tason työntekijöiden kohdalla kielitaitoa voidaan pitää osana työelämän perusosaamista. Tämän olisi luontevaa näkyä tutkinnoissa kieli- ja viestintäopintoihin kohdistettuina voimavaroina, mikä osaltaan kertoo opetuksen arvostuksesta.

Yliopistojen tehtävien määrittely alkaa yliopistolaissa seuraavasti: ”Yliopistojen tehtävänä on edistää vapaata tutkimusta sekä tieteellistä ja taiteellista sivistystä.” Kielitaidolla on myös tulevaisuudessa tärkeä merkitys tieteellisesti, taiteellisesti, humanistisesti tai muutoin sivistyneen ihmisen elämässä. Ihmiset, ideat ja verkostot kulkevat yli kielirajojen. Sivistykseen kuuluu kiinnostus toisia ihmisiä ja heidän kulttuuriaan kohtaan. Kanssakäyminen ja medioiden seuraaminen yli kielirajojen ovat osa sivistyneen ihmisen elämää.

Kyse ei ole yliopiston tai ammattikorkeakoulun paremmuudesta tai huonommuudesta sivistyksen tuottajana. Voidaan kuitenkin kysyä, miksi korkeakoulu haluaa ulkoistaa tutkintoihin olennaisesti kuuluvan sivistystehtävän siltä osin kuin se vahvistaa niiden kansainvälisyyttä. Luopumalla tästä tehtävästä luovutaan siihen liittyvästä osaamisesta. Ulkoistamisen vaihtoehto olisi korkeakoulujen välisen yhteistyön lisääminen. Tämä sisältäisi runsaasti mahdollisuuksia yhdistää vahvuuksia ja monipuolistaa organisaation kansainvälisyysosaamista.

Tutkimusta kielikeskusopinnot ja -palvelut tukevat monesta näkökulmasta. Kielikeskukset levittävät tieteellisten käytäntöjen tuntemusta ja järjestävät tieteellisen viestinnän opetusta. Lähteiden ymmärtäminen ja kansainvälisen tutkimusyhteistyön edistäminen rikastuttavat tutkijan työtä. Mitä enemmän vieraita kieliä hallitaan, sitä helpompi on tutustua ja verkostoitua kyseisen kielialueen kollegoihin ja muihin toimijoihin.

Kieli- ja viestintäopintojen tavoitteena on myös kehittää kielenkäyttäjän geneerisiä taitoja ja medialukutaitoa.  Kielitaitoa pidetään yhä enemmän kansalaistaitona. Tärkeää ei ole pelkästään se mitä ja miten sanotaan, vaan ratkaisevaa on se, miten sanoma tulkitaan. Tämä edellyttää opiskelijalta monilukutaitoa, joka on akateemisen tekstitaidon kontekstissa keskeinen kompetenssi.

OAJ:n lausunnossa 7.4. lakimuutoksesta todetaan pistämättömästi: ”Kielikeskukset eivät ole pelkästään opetusta ja opiskelua varten, vaan niiden toiminta tukee monin tavoin yliopistojensa kansainvälistymistä, vaihtoja, henkilöstökoulutusta sekä kansainvälisen henkilöstön ja opiskelijoiden integroitumista. Monet kielikeskukset tekevät yhteistyötä yliopistojensa tutkijakoulujen kanssa kansainvälisen tieteellisen viestinnän kehittämiseksi ja edistävät näin mm. EU:n tutkimusrahoituksen saamista yliopistolle. Kielikeskukset huolehtivat myös opetushenkilöstön englanniksi opettamisen kehittämisestä muun pedagogista osaamista tukevan koulutuksen kanssa. Lisäksi kielikeskukset tuottavat tutkijoille ja hallinnolle kielentarkistus- ja käännöspalveluita.”

Kun kielikeskustyön ulkoistamista tarkastellaan kokonaisuutena, on ilmeistä, että kielikeskusopetuksen ulkoistamispäätös vaikuttaa yliopistoyhteisöön laajemminkin. Ulkoistamispäätöstä harkittaessa tulisi huomioida vaikutukset tutkintojen laatuun, opetuksen pitkäjänteiseen kehittämiseen, kansainvälistymisen edistämiseen ja yliopistoyhteisön saamiin muihin palveluihin. Tutkijat ja muu henkilöstö saavat kielikeskuksesta kielellistä tukea, vaihtoon lähtevät opiskelijat kielikoulutusta ja orientointia kohdemaihin. Näiden toimintojen ja palvelujen saaminen on helppoa yliopiston omasta asiantuntijayksiköstä mutta huomattavasti monimutkaisempaa yliopiston ulkopuolelta.

On myös aiheellista miettiä, millä tavoin varmistetaan kielikeskuksen henkilöstön sitoutuminen yliopiston strategiaan, mikäli se kuuluu kokonaan toiseen organisaatioon kuin muu yliopisto. Opettajien aito osallistaminen keskusteluun, kehittämiseen ja päätöksentekoon on haastavampaa yhteisön ulkopuolelta kuin osallistaminen yhteisön sisältä.

Puheenjohtaja

Yliopistojen opetusalan liitto YLL

Kuva: 123rf