Pelko pois yhteistuumin

Oletko koskaan pohtinut, mikä on kaikkia suomalaisia työpaikkoja ja organisaatioita koskevien yhteistoimintalakien tarkoitus? Entä miksi työsuojelun valvontalaissa on osa, joka koskee työsuojelun yhteistoimintaa? Mitä näillä normeilla on tavoiteltu ja miksi normit toteutuvat kuin itsestään joissain organisaatioissa ja toisissa taas ei?

Jos olet pohtinut vastauksia näihin kysymyksiin, niin yhteinen keskustelu ja asioiden punnitseminen asemasta ja roolista riippumatta ovat sinulle itsestäänselvyyksiä ja olennaisia toimintatapoja työarjessasi. Todennäköisesti myös yksityiselämässäsi noudatat samaa ideologiaa: tarjoat kumppanillesi vaihtoehtoja, käytte niistä avoimesti syvällisiäkin keskusteluja, tavoittelette kumppanuutenne ansiosta yksimielisyyttä ja tietenkin pohditte myös budjettia – mihin on varaa nyt, mihin ehkä myöhemmin, mitä voidaan yhdessä tavoitella.

Ihmettelen aina ja yhä uudelleen, miksi yhteistoiminnan hyvä toteuttaminen on toisinaan niin vaikeaa. Pohjimmiltaan kyse on nimittäin hyvän vuorovaikutuksen perusteista, jotka jokaisella älyllisellä ja sosiaalisella olennolla on ihan luonnostaan olemassa.

Jotain kuitenkin tapahtuu, kun ollaan osa suurempaa organisaatiota. Silloin korostuu autoritäärinen päätöksentekojärjestelmä. Siitä pidetään kiinni ja sitä suojellaan vanhan maailman tyyliin: työnantajalla on direktio-oikeus tehdä päätöksiä! Tosipaikan tullen osapuolten keskinäinen luottamus kaikkoaa, ja avoimuus, työhyvinvoinnin edistäminen sekä työtä tukeva johtaminen ovat vain kaikuja juhlapuheista. Aitoja yhteistoimintaneuvotteluja ei käydä, vaan työnantaja valmistelee päätökset ja tuo valmiit esitykset pöytään. Keskustelu, perusteet ja vaihtoehdot ovat vain näennäisiä – sopeuttamistoimet on päätetty jo ennen prosessin alkua.

Voisiko päätöksenteon kaventumisen aiheuttaa pelko siitä, että tilannetta ei hallita? Tuo pelko lakkauttaa asioiden avoimen käsittelyn. Pelko myös ajaa yksinkertaisimpaan johtamistapaan.

Yliopistoissa on kovat paineet tehdä tulosta ja profiloitua. Jollain aikajänteellä paine voi johtaa yliopistojen erikoistumiseen ja karsintaan. Kovien ulkopuolelta tulevien muutospaineiden keskellä yliopistoissa pitäisi muistaa, että pelko on huono kaveri. Pelko vie ratkaisuihin ja päätöksiin, joita voi joutua katumaan ja korjailemaan. Paljon parempiin ratkaisuihin päästään, kun toteutetaan yhteistoimintaa avoimesti, vaihtoehdoista keskustellen ja yksimielisyyttä tavoitellen.

Riina Länsikallio
työelämäasiamies
OAJ