Vaasan yliopiston opetusalan yhdistykselle 40-vuotisjuhlissa
Parhaat onnittelut Vaasan yliopiston opetusalan yhdistykselle sen 40-vuotispäivän johdosta!
Merkkipäivää päästään juhlimaan vasta siinä vaiheessa, kun paljon työtä on tehty sen eteen. Tässä tapauksessa 40-vuotinen taival alkaa vuodesta 1975. Itse täytin sinä vuonna 5 vuotta, joten on suuri kunnia päästä juhlimaan tätä taivalta ja merkkipäivää yhdistyksen jäsenten ja kantavien voimien kanssa.
—
Sana yhdistys on aktiivinen sana. Se kuvaa joukkoa yksilöitä, joka on tehnyt päätöksen yhdistää voimansa joukkovoimaksi eli synergiaksi. Toisaalta yhdistys on toimiva vasta, kun sen toiminnalle on määritetty jokin suunta, tehtävä ja tavoitteet, ja näiden tavoitteiden saavuttamiseksi tai edistämiseksi toimitaan aktiivisesti. Vaasassa näin on.
—
On hyvä, jos yhdistyksen nimi kuvaa näitä tehtäviä. Joskus nimeä on tarpeen muuttaa, yleensä toimintaympäristön muutoksen vuoksi. Entisestä yliopistonlehtorien liitosta ja lehtoriyhdistyksistä on siirrytty laveampaan kuvaukseen opetusala. Tämä muutos oli yhtäältä teknisluonteinen: yliopistoissa siirryttiin laveampaan nimikkeiden käyttöön. Toisaalta nimenmuutos kuvaa toimintaympäristön ja tehtävien muutosta: nykyään opetusalan yhdistyksen jäseniä voivat olla opettajien ja tutkijoiden lisäksi esimerkiksi koulutussuunnittelijat, koordinaattorit, koulutusvientiä tai –yhteistyötä edistävät henkilöt, sekä ne henkilöt, jotka tukevat opettajia ja tutkijoita omassa tehtävässään ja edistävät tätä kautta yliopistossa annettua koulutusta. Sana opetus myös sisältää tutkijan työn: yliopistojen opetus perustuu omakohtaisen tutkimuksen tekemiseen (ainakin ideaalitapauksessa).
Sana opetusala myös liittää yliopistojen opetustehtävän yhdeksi tärkeäksi lenkiksi koulutusketjussa, joka ehkä myös saa meidät näkemään koulutustehtävämme uudessa valossa. Jos opetukseen liittyykin aina myös ajatus kasvattamisesta tai kasvun tukemisesta, varmasti yliopistossa siihen liittyy ajatus nuoren tukemisesta hänen persoonallisuuden kehittyessään ja tulevaisuuden suunnitelmien kirkastuessa. Tärkeä työ siis, ja kiinnostuminen opiskelijoista nuorempina kollegoina ja tulevaisuuden päättäjinä antaa siihen lisää ulottuvuuksia. Tai sitten nuorten näkeminen tavallisina, arvokkaina ihmisinä, jotka rakentavat omaa elämäänsä ja etsivät onnea, hyvinvointia ja tarkoitusta elämälleen, niin kuin meistä kaikki.
—
Meidän kaikkien ajasta kilpailevat monet asiat. Opetus on laajentunut professioksi (jos se ei ole aina sitä ollutkin). Siihen kuuluu yhteiskunnallinen ulottuvuus ja opettajan kehittyminen työn kehittämisen ohessa.
Miten meillä riittää aikaa yhdistystoimintaan? On kiinnostavaa, mistä syystä kukakin on tullut toimintaan mukaan tai lähtenyt ottamaan vastuuta yhdistyksessä. Kuinka moni on liittynyt ammattiliittoon itsestäänselvyytenä, kuinka moni siksi, että tarvitsee ammattiliiton antamaa turvaa, kuinka moni yhteisöllisyyden vuoksi?
Itse olen liittynyt jäseneksi alun perin periaatteesta – mielestäni ammattiliittoja tarvitaan ja niitä pitää olla.
Ollessani teini-ikäinen isäni oli paikallisen opettajayhdistyksen hallituksessa. Eräänä päivänä hän mainitsi kuin ohimennen, että hänellä on parhaillaan hetkellä 16 eri tehtävää, joista yksi on harjoittelukoulun lehtorin tehtävä – aika sopiva määrä hommia siis! Silloin pyörittelin päätäni. Nyt yhdistystoiminta on vienyt täydelleen mukaansa.
—
Ammattiyhdistys on yksi työelämän turvamekanismeista.
Meillä on työelämässä monenlaisia turvamekanismeja. Eräs turvamekanismi on työsopimuslaki, joka on lähtökohtaisesti säädetty työntekijän turvaksi. Laista löytyy määräyksiä koskien koeajan maksimipituutta, työnantajan velvollisuuksia (tasapuolinen kohtelu (> uramallit?), määräaikaisten ja osa-aikaisten työntekijöiden yhdenvertainen kohtelu kokoaikaisten kanssa, työn tekemisen keskeisistä ehdoista tiedottaminen, palkanmaksukausi, vapautuvista tehtävistä tiedottaminen jne.
Laissa on mainittu myös työntekijöiden velvollisuudet, jotka liittyvät esim. työturvallisuuden noudattamiseen, kilpailevaan toimintaan sekä liike- ja ammattisalaisuuksiin. Suosittelen lukemaan: työsopimuslaki! – ei ole vaikeaselkoinen.
—
Lainsäädännössä on paljon muutakin työtekijän turvaksi säädettyä mekaniikkaa, esim. yhteistoimintalaissa, työturvallisuuslaissa, yhdenvertaisuuslaissa, tasa-arvolaissa tai vaikkapa laissa työterveyshuollosta.
Itse asiassa moni asia on yliopistoissa työpaikkoina oikein hyvin. Me tietysti kuulemme usein epäkohdista ja teemme parannusehdotuksia.
Muuta turvaa saamme mm. työehtosopimuksesta, jossa määritetään työn tekemisen ehtojen alarajat esim. palkkauksen osalta ja yläraja työajan osalta. Työehtosopimuksen ehtojen alle ei ole sallittua tehdä työtä. Muistutan esimerkiksi siitä, että vuosittaisen työajan yli ilmaiseksi tehtävä työ on harmaata taloutta: sitä tehdään alle työehtosopimuksen ehtojen, eikä työstä makseta veroja.
—
Ammattiyhdistykset ovat myös saaneet osakseen myös parjausta ensinnäkin säännöllisesti, mutta erityisesti eduskuntavaalien alla. Ammattiyhdistyksiä moititaan konservatiivisiksi uudistusten estäjiksi, jotka ovat ummistaneet silmänsä maailman muuttumiselta. Jopa vihreiden kansanedustaja Osmo Soininvaara kuvaili ay-liikettä neliraajajarrutuksen mestareiksi.
—
Tähän kritiikkiin liittyy sekä maailmankatsomuksellisuutta että pragmaattisuutta (Soininvaara oletettavasti kuuluu jälkimmäiseen ryhmään). Kritiikissä on varmasti myös perää. Kritiikkiä kannattaa aina kuunnella ja ottaa siitä kaikki mahdollinen oppi oman toiminnan kehittämiseksi.
Keskeinen ongelma työmarkkinoilla omasta mielestäni on kohtuullisen syvä luottamuspula. Ajatellaanpa vuodenvaihteessa voimaan tullutta yhteisöveron laskua. Veron laskemista perusteltiin investointivaran keräämisenä yrityksille, jotta ne voivat investoida työpaikkoihin. Työpaikkojen luonnin sijaan vara käytettiinkin investointeihin, joilla vähennettiin työvoimaa yrityksissä, esimerkiksi uudenlaisiin logistiikka- ja varastointiratkaisuihin. Toimittiin siis täysin päinvastoin kuin millä uudistusta perusteltiin.
Viimeisin esimerkiksi nähtiin hallituksen muodostajan tavoitteena olleen yhteiskuntasopimuksen neuvottelujen yhteydessä. Kävi ilmi, että työelämän joustoilla tarkoitetaan yksiselitteisesti palkanalennuksia (joiksi työajan vastikkeeton pidentäminen voidaan lukea). Minkäänlaista keskustelua esimerkiksi työhyvinvoinnin ja työssä jaksamisen edistämisestä ei suostuttu käymään, saati sitten johtamisen kehittämisestä.
Toivon, että Vaasan yliopistossa keskustelukulttuuri on avoimempaa ja rikkaampaa kuin työmarkkinajärjestöjen välillä.
—
Nykyään Suomessa kaikelle laitetaan ensin hinta, ja sen jälkeen keskustelu katkaistaan siihen. Esimerkistä jankkaaminen arkipyhien hinnasta kansantaloudelle. Se on ilmeisestikin useita satoja miljoonia vuodessa – en ole sitä itse laskenut, eikä kukaan ole laskenut niitä hyötyjä, joita saadaan siitä, että vuodessa on muutama pitkä viikonloppu, jotka tukevat työssä jaksamista ja perheiden ja sukujen eheyttä sekä vanhemmista huolehtimista. On myös vaikea nähdä, miten tämä raha siirtyisi valtion talousarvioon, jos arkipyhät poistettaisiin. Tällaisia uudistuksia vastustamme.
—
Oletteko huomanneet, että yliopistoissa on menossa erilaisia muutosprosesseja? Uusimmassa Acatiimissa esitän kysymyksen: miten yliopistojen toimintakulttuurin muutos ja vallan siirtäminen pois toimielimiltä, joissa on henkilöstön edustus, on palvellut opetusta ja tutkimusta?
Monenlaista muutakin tapahtuu parhaillaan. Nyt vaikuttaisi siltä, että yliopistolakia ja lakia ammattikorkeakouluista ei oltaisi yhdistämässä yhdeksi korkeakoululaiksi. Siinä säästytään paljolta turhalta työltä ja yksi tarpeeton hanke jää onneksi aloittamatta.
—
Entä miten profilointi, eli toimipisteiden karsiminen tulee koskettamaan Vaasaa? Monet tahot ovat sitä mieltä, että meillä on liikaa pieniä toimipisteitä, joissa on saman alan opetusta. Usein käytetään esimerkkinä saksan kieltä. Vaasassakin on aloitettu saksan kielten opettamista koskevat yt-neuvottelut. On erittäin hyvä, että Vaasassa on järjestäydytty ja valittu henkilöstölle edustajat, jotka ovat nyt neuvottelemassa tilanteesta.
Suomessa on vallalla hyvin voimakkaita megalomaniaaan liittyviä intohimoja. Itse en ole sen kannattaja. Liian usein nämä hankkeet palvelevat jonkinlaisia valtarakenteiden rakenteluja ja uudistukset toteutetaan ylhäältä johdetun hallinnon näkökulmasta – ei opetuksen, tutkimuksen ja työhyvinvoinnin näkökulmasta.
—
On tärkeää, että työntekijöillä on oma yhteisö ja äänitorvi organisaation sisällä. Tämä juuri on Vaasan jäsenyhdistyksen tehtävä. Nostaa tarvittaessa esiin työn kehittämisen tarpeita yliopiston sisäiseen keskusteluun. Nostaa esiin ajankohtaisia liittyen esimerkiksi työtyytyväisyyteen, johtamiseen, mahdollisuuksiin toteuttaa perustehtävää, opetusta ja tutkimusta.
Toisaalta yhdistyksellä on olennaisen tärkeä rooli myös valtakunnan vaikuttamisen näkökulmasta. Vain yliopistoissa toimivat jäsenyhdistykset voivat tuoda viestiä YLL:iin esimerkiksi tiedepolitiikan toteuttamisesta arjessa, tietoa opetuksen ja tutkimuksen yhdistämisestä sekä henkilöstön kuormituksesta.
—
Olen no jonkin aikaa kiinnittänyt huomiota siihen, että yliopistojen työntekijöiden huolenaiheet liittyvät ensi sijassa hallinnollisiin asioihin. Rakenteellisiin uudistuksiin, uusiin rekrytoinnin perusteisiin, hallintohenkilöstön siirtelyyn laitoksen, tiedekunnan, kampuksen ja yliopiston välillä jne. jne.
Henkilöstön huolenaiheet eivät yleensä liity oman tieteenalan ratkaisemattomiin kysymyksiin, esim. siihen, että vanhainkotien hoitohenkilökunta ei osaa suhtautua millään tavalla erilaisiin uskonnollisiin ja aatteellisiin vakaumuksiin eikä tiedä miten kohdata ne. Tai siihen, että taloustieteilijät eivät osanneet ennustaa maailmantalouden romahdusta 2008-2009, vaan itse asiassa aiheuttivat sen.
Opetuksen resursointi on eräs asia, joka herättää huolta. Jokaisen opetuspainotteisen toimen täyttäminen on aina epävarmaa, paikoitellen opetusta per opintopiste on vähennetty, opettajien tutkimuksen tekemisen tukemiseen ei löydetä minkäänlaisia ratkaisuja niillä tieteenaloilla, joilla se on ongelma.
—
En oikein kuitenkaan ymmärrä yliopistoja. Ei tunnu olevan minkäänlainen prioriteetti, että henkilöstö saisi keskittyä omiin tehtäviinsä ilman jatkuvaa rakenteellista kehittämistä ja hallinnollisia uudistuksia. Vaikka mainitsin, että yliopistot ovat paikoitellen kiinnostavia työpaikkoja, niiden pitäisi olla vielä paljon parempia!
Suosittelisinko yliopistoa työpaikkana? Se riippuu. Se riippuu hieman tehtävästä, ja se riippuu paljon yksiköstä. Näinhän sen ei pitäisi olla.
Toivon, että YLL:n yhdistykset nähdään yliopistoissa luotettavina yhteistyökumppaneina, joilta saa luotettavaa tietoa henkilöstön näkemyksistä ja jotka ovat aina valmiita keskustelemaan ja välittämään tietoa edelleen, ja joiden tarkoitus on jäsenten edunvalvonnan ohella opetuksen ja tutkimuksen edistäminen.
—
Olisin iloinen, jos saisin myös teidät jäsenet pohtimaan ammattiyhdistysten konservatiivisuutta eli intohimoa vanhan säilyttämiseen. Onko meillä valmiutta pohtia uudenlaisia järjestelmiä olemassa olevien epäkohtien osalta?
Oletteko huomanneet, että pääsääntöisesti olemme traagisessa kiintymyssuhteessa vuosityöaikaan? Opetus- ja tutkimushenkilöstön vuosityöaika koetaan yhtäältä pohjattomana kaivona, jonne voidaan sisällyttää täysi tai lähes täysi määrä opetusta ja lisäksi hyvin epämääräinen joukko muita hoidettavia asioita. Mutta me emme halua luopua vuosityöajasta! Emmekä etenkään siitä, että meillä ei ole vuosilomaoikeutta!
Vuosityöaika koetaan keskeiseksi eduksi, koska meillä on vapautta. Väitän, että se on ainakin osittain illuusio. Tajusin tänä keväänä, etten ole kertaakaan yliopistossa oloaikanani pitänyt lasten kanssa yhteistä syyslomaa tai hiihtolomaa. Välillä tuntuu, että vähemmällä pääsisi, jos työaika olisi 7 t 15 minuuttia päivässä, ja vuosilomaa voisi anoa eri puolille kalenterivuotta – ja sitten todella pitää lomaa. Tämä ei kuitenkaan opetustyössä ole mahdollista.
Entä sitten ammattikorkeakoulujen työaikamalli, jossa on vuosityöaika, mutta vuodessa 12 viikkoa, jonne ei saa sijoittaa työtä. Näistä 8 viikkoa on sijoitettava välille 1.5.-30.9., ja neljä viikkoa muualle vuoteen. Kuulostaako aivan hirveältä?
—
Tästä on tullut melkoinen ay-puhe – ehkä se sopii tähän tilaisuuteen. Mutta välillä on toki hyvä pysähtyä pohtimaan, mikä rooli työllä on elämässämme. Mikä rooli on yhdistyselämällä ja yksityiselämällä, mikä harrastuksilla, perheellä ja muulla sosiaalisen elämän alueilla? Mikä on oman hyvinvoinnin ja velvollisuuksien suhde.
—
YLL:iin heijastuu kuva Vaasan yhdistyksestä varsin virkeänä toimijana. Olisi mukava kuulla teiltä, mikä teitä motivoi ja saa ottamaan vastuuta työyhteisöstä ja toimimaan yliopistojen opetuksen ja tutkimuksen ja niiden tekijöiden puolesta. Itseäni kiinnostavat mm. politiikka, jokunen urheilu, kirjallisuus. Yhdistystoiminta on omassa elämässäni arvokas lisä tuohon palettiin. Suosittelen!
—
Juhlat pitää juhlia pois! On tärkeää myös tehdä niistä merkkipaaluja. Juhlaan kuuluu yhdessäoloa, hyvää ruokaa ja juomaa, hyviä keskusteluita.
Juuri tänä yhdistysten ja yliopistojen etsikkoaikana jokainen aktiivitoimija, ja jokainen jäsen on meille erittäin tärkeä.
Haluan erityisesti kiittää teitä yhdistyksen kantavia voimia: puheenjohtaja Heli Katajamäki; varapuheejohtaja ja YLL:n hallituksen aktiivi Suvi Isohella; sitkeä luottamusmies Tiina Sorvali. Kiitos siitä työstä, jota teette Vaasan yliopiston ja sen työntekijöiden puolesta, YLL:n puolesta, OAJ:n, JUKOn ja ja Akavan puolesta.