Henkilöstöjärjestöt ovat tärkeä osa yliopistoa

Lue artikkeli kokonaisuudessaan tästä tai siirry Acatiimin verkkoversioon

Acatiimin pääkirjoitus 4/2014

Henkilöstöjärjestöt ovat tärkeä osa yliopistoa

Hallituksen kehysriihessä sopimat leikkaukset merkitsevät yliopistoille entistä tiukempia aikoja. Vaikka porkkanoita yksityisen rahan keräämiseksi aseteltiinkin, vähentävät tehdyt päätökset yksiselitteisesti perusrahoitusta. Samalla ne lisäävät epävarmuutta ja kasvattavat huolta yt-kierteen jatkumisesta. Maan hallitus leikkasi jälleen painopisteenään koulutus, niin kuin kautensa jokaisena vuonna.

Yliopistoissa on jo pitkään etsitty uusia tapoja tehostaa toimintaa. Viimeisiä uutisia niukentamisesta ei todellakaan kaivattu. Mikä siis eteen?

Parasta vastalääkettä koveneville ajoille on puhaltaminen yhteen hiileen. Yliopistoissa on pitkä perinne yhteistyöstä henkilöstöjärjestöjen ja johdon välillä. Kaikki yhteistyön ulottuvuudet ja mahdollisuudet eivät kuitenkaan välttämättä ole vielä käytössä.

Yliopistojen sisällä on ollut yhdistyksiä vuosikymmenien ajan. Niihin kuuluu opettajia, tutkijoita, opintoneuvojia, hallinnon ja tukipalveluiden työntekijöitä. Henkilöstöjärjestöjen ja niiden jäsenyhdistysten asema perustuu lainsäädäntöön ja yhteisesti hyväksyttyihin sopimuksiin. Järjestöjen aktiivinen ”porukka” on kiinnostunut paitsi yhteisesti sovitun noudattamisesta, myös työpaikan ja ammattinsa kehittämisestä sekä henkilöstön työhyvinvoinnista.

Yliopistojen itsenäistymisen seurauksena johtosäännöt ja henkilöstöpolitiikat ovat yliopistojen välillä eriytyneet toisistaan varsin merkittävästi. Yliopistotyönantaja on omasta puolestaan toivonut paikallisen, yliopistokohtaisen työehdoista sopimisen kehittämistä. Perusteena on mainittu, että paikallisesti tunnetaan parhaiten organisaation kehittämistarpeet ja olosuhteet.

Tämän logiikan luonnollinen jatkumo on pohtia paikalliset olot tuntevien henkilöstöjärjestöjen merkitystä — voisiko niistä olla yliopistoille nykyistä enemmän hyötyä päätöksenteon valmistelussa ja päätösten vaikutusten seurannassa? Monin paikoin yhdistysten edustajat tekevätkin mutkatonta, suoriin ja säännöllisiin tapaamisiin perustuvaa yhteistyötä eri yksiköiden johdon ja yliopiston henkilöstöjohdon kanssa.

Henkilöstöjärjestöillä on paikallisten asioiden tuntemuksen lisäksi mahdollisuus sitouttaa jäseniään tehtäviin päätöksiin ja uusiutuvaan toimintakulttuuriin — heti kun tuntevat ne omakseen. Järjestöillä on tärkeä rooli päätösten selittäjänä (tai kyseenalaistajana) henkilöstön suuntaan. Monilla ns. vaikeilla päätöksillä on ymmärrettävä tausta tai niillä haetaan vaikutuksia, jotka vaativat avaamista ja perustelemista monista eri näkökulmista. Järjestöt voivat olla tässä työssä merkittävä voimavara yliopiston sisällä.

Henkilöstöjärjestöt tavoittavat opettajia ja tutkijoita yli yksiköiden rajojen toisenlaisella logiikalla kuin linjaorganisaatio. Näillä poikittain kulkevilla yhteisöillä ja verkostoilla voi olla suuri merkitys organisaation menestyksen ja hyvinvoinnin kannalta.

Ihmetellä täytyy, että liittoihin saapuu myös viestejä kielteisestä suhtautumisesta henkilöstöjärjestöihin. Mitenkähän sellainen parantaa toiminnan laatua tai tulosta, tai kohottaa työhyvinvointia? Ynseäksi mennyt sävy olisikin tarpeen vaihtaa dialogin etsimiseksi puolin ja toisin.

Kutsu keskustelemaan ja lausuntopyyntö tulevasta päätösasiasta voisi monin paikoin antaa lisäpuhtia laittaa rikkaa rokkaan yhteisen tavoitteen eteen. Ehkäpä jonain päivänä myös yliopistojen lausunnoissa ministeriölle kuuluu ja näkyy henkilöstön ääni. Sellainen voisi kummasti rikastuttaa esimerkiksi kannanottoa leikkausten seurauksista.

Seppo Sainio
puheenjohtaja, Yliopistojen opetusalan liitto YLL

  • Painetussa lehdessä sivu 2