Sivistysyliopisto

Lue artikkeli kokonaisuudessaan tästä tai siirry Acatiimin verkkoversioon

Sivistysyliopisto

Siirtyminen joulurauhasta työpaikoilla vallitsevaan työrauhaan on antanut aikaa tarkastella oman työn sisältöä ja yliopistokoulutuksesta sanottua. Yliopistojen autonomia ja tehtävien hyvä hoitaminen kirvoittaa yhä uusia analyysejä — niin kuin pitääkin. Sivistysyliopisto on eräs niistä käsitteistä, jotka kaipaavat konkretisointia joltiseenkin rakenteet edellä tehdyn yliopistoreformin jälkeen.

Silloinen opetusministeri Sari Sarkomaa totesi välikysymysvastauksessaan yliopistouudistuksesta 21.05.2008: ”Yliopistolla on vieläkin syvempi olemassaolon tarkoitus […] sivistysyliopisto vaalii kansakunnan henkistä ja kulttuurista elämää. Yliopistolakiin on kirjattu yliopistojen humboldtilaisen ihanteen mukainen tehtävä edistää sivistystä ja kasvattaa tutkimuksen avulla opiskelijoita palvelemaan isänmaata ja ihmiskuntaa. Tämä tehtävä pysyy ja vahvistuu uuden yliopistolain myötä.”

Elinkeinoelämän valtuuskunnankin raportissa Kuluttajakansalaiset tulevat (2010) peräänkuulutetaan: ”Aiemmin suomalainen työntekijä halusi osata vähästä kaiken. Nyt jo noin puolet työikäisistä uskoo monipuolisen osaamisen välttämättömyyteen. Yleissivistyksen painoarvo kasvaa.”

Yliopistolaitoksen kehittämisen keskiössä on ollut rakenteellisten uudistusten ohella kilpailu koulutuksen ja tutkimuksen tehokkaasta ja tuloksellisesta hoitamisesta. Turun yliopistossa juuri väitelleen Kirsi-Mari Kallion mukaan henkilöstö kokee OKM:n tulosohjauksen johtavan epätarkoituksenmukaiseen toimintaan kuten tulosmittaritehtailuun ja byrokratiaan.

Mitä on se tieteellinen ja taiteellinen sivistys, jota yliopistojen tulee yliopistolain velvoittamana edistää – ajassa, jota määrittävät muun muassa suoritusten mittaaminen ja tehokkuus sekä yhteiskunnan moniarvoistuminen?

On hyvä yhä uudelleen pohtia ja kirkastaa, miksi yleissivistyksen omaaminen on itseisarvo. Samaan aikaan sivistystä voi puolustaa myös sen välineellisellä arvolla. Tiedon kiireetön riepottelu, arvokeskustelut ja eettiset pohdinnat, kansainväliset kanssakäymiset, vieraiden kielten opiskelu — nämä ja muut sivistystä tukevat teot auttavat arvioimaan tulevia haasteita ja loputonta uuden informaation tulvaa.

Vastuu yliopistojen sivistysperinteestä ja sen edelleen kehittämisestä kuuluu kaikille yliopistolaisille. Jos sivistystä tahdotaan ylläpitää, on henkilöstöllä vastuu yhdessä yliopistojen johdon kanssa siitä, että sivistystehtävä löytyy yliopistojen strategioista ja opetussuunnitelmista. Käytännön toteutus, sivistyksen edistäminen, on opettajien ja tutkijoiden työtä, jota tehdään yhdessä opiskelijoiden kanssa, johdon tukemana ja kannustamana.

Laitoksilla vallitsee sivistyksen ja oppineisuuden henki. Ikäviäkin uutisia on tullut, tasaisena mutta suhteellisen kapeana virtana. Yliopistoista löytyy edelleen laitoksia, joissa erilaisia näkemyksiä ja kritiikkiä ei siedetä. Elämä yksikössä, jossa eletään toisin kuin opetetaan, on mutkikasta.

Opetusministeri Sarkomaa totesi aikoinaan yliopistouudistuksen tavoitteista myös seuraavaa: ”Hyvässä yliopistossa opettajalla on enemmän aikaa jokaiselle opiskelijalle. Opiskelijalla on mahdollisuus täys ipä iväi seen opiskeluun. Hyvässä yliopistossa tutkijan aika ei kulu loputtomien apurahahakemusten kirjoittamiseen, vaan henkilöstöpolitiikka on pitkäjänteistä. Hyvässä yliopistossa professorilla on aikaa ydintehtäviin: tieteen tekoon ja opettamiseen.”

Seppo Sainio
puheenjohtaja, Yliopistojen opetusalan liitto YLL

  • Painetussa lehdessä sivu 2